Tasakymmeniä huhtikuussa täyttävä suurlähettiläs haluaa juhlia juurillaan.
– Päätimme vaimoni kanssa, että juhlallisuudet järjestetään siellä missä juuret on eli Kemissä.
Vilén ei koe juhlakaluna pönöttämistä itselleen luontevana tapana, joten pienen pähkäilyn jälkeen löytyi sopiva kompromissi juhlallisuuksille.
– Päädyimme sitten minulle luontevimpaan tapaan eli juhlimme ikäänkuin työn lomassa. Olen kutsunut muutamia ystäviä muun muassa europarlamentista paneeliin, jossa pohditaan Pohjois-Suomen menestymisen mahdollisuuksia tänä päivänä. Miten pidämme Pohjois-Suomen ja samalla myös rakkaan kotikaupunkini elinvoimaisena, Vilén valottaa.
Valtit luonnossa ja matkailussa
Jari Vilénin mukaan niin pohjoisen alueiden kuin koko Suomenkin suurin haaste on pystyä luomaan uusia elinkeinoja ja mahdollisuuksia kansainvälisessä kaupassa.
Hän näkee erityisesti arktisen yhteistyön olevan avain Pohjois-Suomen menestykseen.
– Alueen luonnonvarat ja matkailu ovat käytettävissä olevia välineitä globaalissa kilpailussa, Vilén sanoo.
Uudet haasteet
Jari Vilén on ollut vahvasti esillä, kun seuraavasta EU:n suurlähettiläästä on ollut puhetta. Siihen mies antaa vähemmän vuolaan vastauksen:
– En pysty vielä kommentoimaan asiaa, prosessi on käynnissä ja lopputulos tulee aikanaan, muotoilee Vilén.