Talouskomissaari Olli Rehnin mukaan Kreikalle myönnetty 8,3 miljardin euron uusi lainaerä kattaa ainakin maan tämän vuoden rahoitustarpeet. Euromaiden valtiovarainministerit päättivät tukipakettiin kuuluvan lainaerän maksamisesta kriisirahastosta Ateenassa.

– Tämän lisäksi kannattaa ottaa huomioon, että Kreikka voi alkaa pikkuhiljaa päästä normaalin markkinarahoituksen piiriin, eli Kreikan ohjelma toimii, mutta hitaammin kuin muissa tapauksissa, Rehn sanoo.

Talouskomissaarin mukaan Kreikan taloudessa on tapahtunut käänne viimeisen vuoden aikana. Rehn sanoo Yle Uutisten haastattelussa, että ennusteiden mukaan muun muassa työttömyyden kasvu on Kreikassa pysähtynyt.

– Vaihtotase on plussalla ja julkisessa taloudessa on saavutettu viime vuonna ylijäämää. Nämä kertovat siitä, että Kreikan talous on kääntymässä parempaan suuntaan, mutta tätä pitää vahvistaa, Rehn sanoo.