Hallitus sai valmiiksi valtion lähivuosien rahankäyttöä linjaavan kehysriihen. Hallitus pääti eilen esimerkiksi, että lapsilisiä leikataan vajaat 10 prosenttia, mistä kertyy 110 miljoonan euron säästö. Myös ansiosidonnaista työttömyysturvaa pienennetään niin, että valtion menot vähenevät 50 miljoonaa euroa.
Eteläkarjalaiset kansanedustajat harmittelevat etenkin lapsiperheitä koskevia leikkauksia, mutta ovat tyytyväisiä, että Kuutostien rakentaminen voidaan aloittaa ja kasvuun ja työllisyyteen panostetaan.
– Minulle todella tärkeä on tämä 600 miljoonan kasvu- ja työllisyyspaketti, joka työ ihmisille tietenkin työtä. Se on oikeasti iso summa rahaa. Teollisuussijoituksille ja Finprolle tulee uusia mahdollisuuksia tukea yrityksiä ja auttaa muun muassa alkuvaiheen kasvussa, kertoo SDP:n imatralainen kansanedustaja Jukka Kärnä.
Kokoomuksen lappeenrantalainen kansanedustaja Jukka Kopra harmittelee lapsiperheitä koskevia säästöjä, kuten lapsilisän vähennystä.
– Tämä on yksi niistä harmillisista asioista, joista jouduttiin päättämään. Erityisesti lapsilisät koskevat myös omaa perhettäni, meillä on neljä lasta, kertoo Kopra.
"Kaikkien on osallistuttava säästötalkoisiin"
SDP:n lappeenrantalaisen kansanedustaja Anneli Kiljusen mielestä pieni- ja keskituloisten lapsiperheiden tilannetta pitää seurata tarkasti kehysriihessä päätettyjen leikkausten jälkeen. Hän ei sulje pois mahdollisuutta, että lapsiperheitä päätettäisiin vielä tukea jotenkin budjettineuvotteluiden yhteydessä.
– Meidän pitää pystyä arvioimaan tämän kehyksen kokonaisvaikuttavuus lapsiperheisiin ja keskituloisiin ihmisiin ja sitä kautta mahdollisesti arvioida tulevan budjetin käsittelyn yhteydessä, että onko siellä tarkennettavia asioita, joita pitää mahdollisesti korjata, ettemme tee vääriä päätöksiä, sanoo Kiljunen.
SDP:n eduskuntaryhmää puhuttivat Kärnän mukaan lapsilisän lisäksi polttoaineveron korotus ja autoveron kiristäminen.
– Erityisesti näiden kautta tuleva pieni- ja keskituloisten rasituksen kasvu olivat päällimmäisinä ajatuksina, kertoo Kärnä.
Kansanedustajat ovat yhtä mieltä, että kaikkien on nyt osallistuttava säästötalkoisiin.
– Suomi on vakavan paikan edessä ja nyt on vain pakko säästää monesta paikasta. Kehysratkaisu kirpaisee varmasti kaikkia suomalaisia tavalla tai toisella. Niin suuri-, keski- ja pienituloiset, kaikki joutuvat nyt osallistumaan, sanoo Kopra.
– Oli välttämätöntä, että saamme velkaantumisen taittumaan tämän kehyskauden aikana, sanoo Kiljunen.
Kaakkois-Suomen esitykset jäivät isojen päätösten alle
Jukka Kopra kertoo, että hallituksen rakennepaketissa oli useita Kaakkois-Suomea koskevia linjauksia ja esityksiä. Ne jäivät hänen mukaansa kuitenkin myöhempään tarkasteluun.
– Paketissa oli muun muassa aukioloajat ja kaavoitukset. Ilmeisesti tämä kehyskokonaisuus oli niin massiivinen paketti, että nämä muut Kaakkois-Suomea koskevat asiat jäivät myöhempään tarkasteluun, sanoo Kopra.
Kopra uskoo, että kehysriihen tulos on Etelä-Karjalan osalta lupaava.
– Siellä on työllistymisen ja yrittämisen edellytyksiä parantavia toimia, ja myös sote-uudistus saatiin periaatteellisella tavalla ratkaistua kehysriihen alla. Siellä on monia isoja elementtejä, joiden yhteisvaikutus on varmasti Etelä-Karjalan osalta positiivinen.
"Vasemmistoliitolla meni pupu pöksyyn"
Kärnän mukaan SDP:n tilanne hallituksessa vaikeutuu Vasemmistoliiton lähdön myötä.
Kopra näkee taas mahdollisuuden tehdä parempaa politiikkaa. Hän pitää Vasemmistoliiton lähtöä pelkuruutena.
– Kokoomuslaisena voin todeta, että varmasti hallitus pystyy nyt toteuttamaan suoraviivaisempaa ja ehkä järkevämpääkin politiikkaa. Nyt kun tuli paikka, jossa oikeasti pitäisi alkaa kantaa vastuuta Suomesta ja tehdä ikäviä päätöksiä, jotta saadaan tämä maa nousu-uralle ja parempaan suuntaan, niin Vasemmistoliitolla meni pupu pöksyyn ja he joutuivat lähtemään pois hallituksesta, sanoo Kopra.