Poliittinen oppositio käy taistelua vallasta. Sen tehtävänä on arvostella hallitusta. Opposition kuuluu osoittaa kansakunnalle, että sillä on paremmat ja oikeudenmukaisemmat suunnitelmat maan ongelmien varalle kuin mitä hallituksella on.
Yleensä oppositio haukkuukin hallitusta tauotta. Se todistelee uupumatta, että hallitus on kykenemätön tehtäväänsä. Sunnuntain sote-ratkaisun yhteydessä tällaisesta ei ollut merkkiäkään. Hallitus ja oppositio kehuivat kilvan yhdessä aikaansaamiaan päätöksiä.
Keskustan puheenjohtaja, oppositiojohtaja Juha Sipilä ei häpeile myöntää, että hän on auttanut pulaan joutunutta hallitusta tärkeässä asiassa. Sipilä korostaa, että poliitikot ajavat nyt yhdessä koko maan etua.
- Olen tullut politiikkaan tehdäkseni ratkaisuja, alleviivaa Juha Sipilä blogissaan.
Hallituksen pelastamistalkoisiin loppumetreillä kiirehtinyt perussuomalaisten puheenjohtajakin korostaa puolueensa rakentavaa roolia:
- Perussuomalaiset osoittivat yhteistyökykynsä, julistaa Timo Soini omassa blogissaan.
Onko oppositio menettänyt järkensä? Heittäytyykö se ehdoitta rähmälleen pääministerin jalkojen juureen? Vai onko oppositio löytänyt aivan uudenlaiset aseet hallituksen haastamiseen? Onko Suomeen syntynyt uudenlainen poliittinen kulttuuri?
Järjenmenetyksestä ei suinkaan ole kyse, uudenlaisesta poliittisesta kulttuurista kylläkin. Kyse lienee myös taktikoinnista tulevan hallituskauden varalle.
Keskustajohtaja Juha Sipilä on toistanut pitkään ajatusta, joka kuulostaa oppositiojohtajan esittämänä varsin epäortodoksiselta:
- En minä toivo hallituksen epäonnistuvan. Toivon Oy Suomi Ab:n parasta.
Sipilän omintakeinen viesti on viehättänyt äänestäjiä. Keskustan kannatus on kohentunut hänen johtajakaudellaan selvästi. Näyttää siltä, että keskusta saattaa nousta seuraavissa vaaleissa pääministeripuolueeksi.
Hallituksen kanssa hierotussa sote-ratkaisussa Sipilän doktriini toteutuu täydessä mitassaan. Sopimus osoittaa, että tuon opin toteuttaminen voi tuoda puolueelle selviä hyötyjä, myös pitkän aikavälin strategisia hyötyjä.
Strategiseksi hyödyksi keskusta voi lukea sen, että paine kuntien pakkoliitoksiin hellittää. Keskustalle on myös äärimmäisen tärkeää, ettei hallitus runno läpi sellaista sote-ratkaisua, jota seuraavan hallituksen olisi pakko alkaa parsimaan tai purkamaan. Keskusta ei halua joutua moista soppaa hämmentelemään, jos puolue johtaa seuraavaa hallitusta.
Käynnissä oleva vaalikausi on kääntymässä lopuilleen. Oppositio miettii tulevia hallituskuvioita ja mielii päästä vuorostaan vallan linnakkeeseen. Siksi myös perussuomalaiset osallistuu soten synnytykseen. Näin se haluaa todistaa vastuullisuuttaan ja yhteistyökykyisyyttään muille puolueille.
Oppositio ei ole suinkaan luopumassa perinteisestä roolistaan, vaikka hätäisesti vilkaistessa siltä saattaakin vaikuttaa. Miten oppositio voisi tehokkaammin todistaa hallituksen kyvyttömyyden kuin rientämällä sen avuksi? Kun lopputuloksena on järkeenkäypä reformi, oppositio voi lyödä vaivihkaa rintaansa ja sanoa: ”Tähän hallitus ei olisi pystynyt ilman meitä!”