Maakuntavaltuusto valitsee uuden maakuntajohtajan maanantaina klo 10 alkavassa kokouksessa. Virkaan tuli alunperin 10 hakemusta, joista yksi peruttiin. Länsi-Savo-lehden entinen päätoimittaja Tapio Honkamaa perui hakemuksensa myöhään sunnuntai-iltana.
Viimeisimpänä suostumuksensa virkaan jättänyt Sari Raassina toimii kuntaministeri Henna Virkkusen valtiosihteerinä. Kuopiolainen Raassina on taustaltaan syöpätautien erikoislääkäri.
"Ei ole yhtä suosikkia"
Maakuntahallituksen puheenjohtaja Jarkko Wuorinen ei halua ennakoida vaalin lopputulosta, mutta epäilee, että johtajasta joudutaan äänestämään.
– Ei ole olemassa yhtä suosikkia, vaan vaali tullaan käymään useamman ehdokkaan kesken, Wuorinen sanoi hetki sitten Yle Etelä-Savolle.
Maakuntavaltuuston puheenjohtaja, kansanedustaja Lenita Toivakka (kok.) sanoo, että uuden johtajan tärkeimmät tehtävät tulevat olemaan maakunnan yhtenäisyyden kehittäminen ja edunvalvonta.
Wuorinen puolestaan korostaisi vahvaa osaamista aluekehityksestä, sosiaalisia taitoja sekä innovatiivisuutta.
Valinnasta todennäköisesti äänestetään
Käytännössä maakuntajohtajan valinta etenee tänään siten, että kokouksessa joku valtuutetuista esittää yhtä virkaa hakenutta tai siihen suostumuksensa antanutta valittavaksi Etelä-Savon maakuntajohtajaksi. Jos virkaan ei esitetä toista henkilöä, kyseinen henkilö valitaan johtamaan Etelä-Savoa.
Jos kannatettuja henkilöesityksiä tulee useita, valtuusto äänestää asiasta.