Eduskunta on keskustellut tekeillä olevasta EU:n ja Yhdysvaltojen välisestä kauppa- ja investointisopimuksesta. Asiasta annettiin eduskunnalle pääministerin ilmoitus keskiviikkona.

Ulkomaankauppaministeri Alexander Stubb (kok.) vakuutti, ettei sopimus avaa Euroopan markkinoita esimerkiksi hormonilihalle, ja että geenimuunteltuja tuotteita koskevat säännökset pysyisivät sopimuksen jälkeenkin voimassa. Hänen mukaansa sopimus ei vaaranna myöskään Suomen julkisten palveluiden järjestämistä.

- Suomi pitää tiukasti kiinni siitä, ettei neuvotteluissa vaaranneta elintarviketurvallisuutta, kuluttajansuojaa tai ympäristöpoliittisia tavoitteita kaupallisen hyödyn saamiseksi, Stubb lupasi.

Eduskuntaryhmistä tukea

Sopimus sai tukea lähes kaikista eduskuntaryhmistä. Sitä kannatettiin pääosin siksi, että se avaisi suomalaisten yritysten ovia Yhdysvaltojen markkinoille. Erityisen lämpimästi sopimukseen suhtautuduttiin kokoomuksessa.

- Suomalaisten hyvinvoinnin rahoituksesta puolet kertyy viennistä, joten kaupan vapauttaminen on suomalaisen hyvinvoinnin edistämistä, sanoi kokoomuksen ryhmäpuheenvuoron käyttänyt Arto Satonen.

Lähes kaikissa ryhmissä nähtiin kuitenkin myös sopimukseen sisältyvän riskejä. Muun muassa vasemmistoliitto ja sdp kiinnittivät huomiota siihen, että sopimus kasvattaisi kansainvälisten suuryritysten valtaa esimerkiksi investointisuojan kautta.

Molemmat ryhmät vaativat, että yritysten ja valtioiden välisten kiistojen ratkaisuun suunnitellusta välimieskäsittelystä luovutaan.

- Sille siirrettäisiin päätöksentekoa julkisen vallan rajoista, ja sillä olisi oikeus kiistää hallituksen, parlamentin ja kansallisten tuomioistuinten päätökset. Tällainen riitojenratkaisu ei ole oikeudenmukainen eikä demokraattinen, sanoi vasemmistoliiton ryhmänpuheenvuoron käyttänyt Annika Lapintie.

Komissio julkistaa osan tekstiluonnoksesta

Tekeillä olevaa sopimusta on arvosteltu muun muassa siksi, että neuvottelujen sisällöstä ei ole saatu juuri tietoa. Tähän puuttui myös kansanedustaja Anni Sinnemäki (vihr.), joka toivoi neuvottelujen jatkuvan nykyistä avoimempina.

- Nyt tilanne on nurinkurinen: lukuisilla yrityksillä on pääsy sopimuksen tekstiluonnoksiin, mutta samaa mahdollisuutta ei ole suurimmalla osalla parlamentaarikoista, tutkijoista ja kansalaisjärjestöjen edustajista, hän sanoi.

Ulkomaankauppaministeri Stubb vastasi, että komissio on julkistamassa vielä maaliskuun aikana luonnoksen investointisuojaa koskevasta osuudesta. Sen jälkeen asiasta järjestetään kolme kuukautta kestävä avoin kuuleminen.