Sosialidemokratialle on nyt selvästi kysyntää. Eurooppalainen kattopuolue PES kampanjoi sosiaalisemman ja solidaarisemman Euroopan sekä paremman työllisyyden puolesta.

Tuloksena on jo kolmannen kerran perättäin gallup-voitto Euroopan konservatiiveista eli EPP:stä.

Tänään keskiviikkona julkistetussa tuoreimmassa PollWatch2014–mielipidemittauksessa parlamentin sosialistiryhmän S&D puolueet saisivat 214 paikkaa 751-paikkaiseen europarlamenttiin. Usean kauden parlamenttia hallinnut konservatiivinen EPP saisi 213 paikkaa. Tilanne nykyisessä parlamentissa on 194/274. Pudotus EPP:llä on edelleen raju.

Parlamentin kolmanneksi suurin ryhmä, liberaalien ALDE on yhä laskussa, pudotus on hieman palannut kahden viikon takaisesta mittauksesta ja ennuste on nyt 66 paikkaa nykyisestä 85:stä.

Liberaalien vaa'ankieliasemaa kärkkyy vasemmisto Kreikan Zyrizan johdolla. Kreikan säästökuurin vastavallankumousta johtanut Alexis Tsipras on ryhmän kärkiehdokas. Puolue on levinnyt jo Italiaan. L’Altra Europa con Tsipras ”Toisenlainen Eurooppa Tsiprasin kanssa” muistuttaa jäsenistöltään Saksan AfD:tä eli Alternativ für Deutchland -ryhmää. Jäsenet ovat intellektuelleja, virkamiehiä ja korkeasti koulutettuja. Paikkoja olisi luvassa lisää 24 ja yhteensä 59.

Suomessa demareilla menee surkeasti

Suomen osalta tilanne on mielenkiintoinen. Liberaaleilla menee huonosti Euroopassa, mutta keskustalla Suomessa suorastaan hyvin. Toisaalta demareilla menee surkeasti Suomessa, mutta suorastaan loistavasti Euroopassa. Tätä paradoksia ei kumpikaan puheenjohtaja, ei Juha Sipilä (kesk.) eikä Jutta Urpilainen (sd.) ole pystynyt selittämään.

Euroopan laajuisessa mielipidemittauksessa on runsaasti epävarmuustekijöitä. Suurin heittoja aiheuttava tekijä on pienten puolueiden rynnistys europarlamenttiin äärioikealta ja äärivasemmalta. Puolueiden kotipesää ei vielä tiedetä, joten kokonaiskuva on epäselvä.

Ennen kuin uusi parlamentti alkaa ryhmittyä kesäkuussa, kolmanneksi suurimman ryhmän paikkaa pitää niin kutsutut sitoutumattomat (NI), joiden paikkamääräksi tällä hetkellä ennustetaan 90. Istuvassa europarlamentissa määrä on 32.

Artikkelissa on käytetty PollWatch2014 mielipidemittauksen tuloksia. Gallupin yhteistyökumppani on Burson-Marsteller/Europe Decides ja sitä rahoittaa mm. Euroopan parlamentti.

Korjattu 20.3. klo 12.15 PollWatch-mittauksen ennusteluvut S&D:lle ja EPP:lle.