Parikkalan kunnanjohtajan valinta saattaa mennä vielä uusiksi. Uudeksi kunnanjohtajaksi valittiin viime viikolla Raja-ja merivartiokoulun johtaja Vesa Huuskonen.

Parikkalassa keskustan varavaltuutettu Olavi Laukkanen kutsuttiin viime viikolla kokoukseen tekstiviestillä. Laukkanen ei kuitenkaan saanut viestiä. Kun Laukkaselta ei tullut kuittausviestiä, keskusta kutsui toisen varavaltuutetun paikalle.

Kuntaliiton johtava lakimies Heikki Harjula sanoo, että varavaltuutetun esteestä pitää olla luotettava selvitys, joten varavaltuutetun olisi pitänyt kuitata viesti. Menettelyvirheestä voi valittaa hallinto-oikeuteen.

– Periaatteessa varavaltuutetun voi kutsua millä tavalla hyvänsä paikalle, olennaista on että hän on paikalla. Mutta jos ei ollut, niin silloin joudutaan arvioimaan riittävää luotettavuutta siitä, että este oli olemassa, kertoo Harjula.

Laukkanen olisi halunnut olla paikalla

Keskusta oli kutsunut paikalle 2. varavaltuutetun Pekka Pesosen. 1. varavaltuutettu Olavi Laukkanen olisi halunnut olla paikalla.

Laukkanen ei halunnut kommentoida asiaa, mutta kertoi, että mitään viestiä tai puhelua ei löydy hänen puhelimestaan.

Laukkanen sopi myöhemmin asian ryhmänsä kanssa. Johtava lakimies kertoo, sillä ei ole kokouksen oikeellisuuden kannalta merkitystä.

– Faktat ovat faktoja, toteaa Harjula.

Laukkanen äänesti joulukuussa ryhmän vastaisesti

Parikkalassa kuohui edellisen kunnanjohtajan Hans Olanderin eron aikaan, kun Laukkanen äänesti keskustan mielipiteen vastaisesti.

Keskustan ryhmänjohtaja Antti Paajanen vakuutti viime maanantaina, että Olavi Laukkasen ryhmän kannan vastaisesti äänestäminen edellisessä valtuustossa ei vaikuttanut tapaan, jolla Laukkanen kutsuttiin paikalle.

Antti Paajasen mukaan hallintojohtaja Marjatta Laukkanen saa tulevaisuudessa hoitaa varavaltuutetut paikalle epäselvyyksien välttämiseksi.

Yllä olevasta audiosta kuulet maanantaina 10. maaliskuuta tehdyn Keskustan ryhmänjohtaja Antti Paajasen ja torstaina 13. maaliskuuta tehdyn Kuntaliiton johtavan lakimiehen Heikki Harjulan haastattelut. Harjulan haastattelu alkaa kohdasta 04.08.