Ruotsi kestäisi täysimittaista hyökkäystä korkeintaan viikon, arvioi puolustusvoimain komentaja Sverker Göransson noin vuosi sitten. Ylen Vaalien välissä -ohjelmassa kansanedustajilta pyydettiin arviota Suomen puolustuskyvystä mahdollista hyökkäystä vastaan.
– Ei siihen kysymykseen voi edes vastata, kansanedustaja Stefan Wallin (r.) sanoi.
– Jos puhutaan sotilaallisesti uhkasta, joka Suomea kohtaisi – mitä toivottavasti ei tapahdu – Suomi kestäisi kauemmin kuin Ruotsi. Se johtuu yksinkertaisesti siitä, että meillä on yleiseen asevelvollisuuteen ja laajaan sodanajan reserviin perustuva aluepuolustus. Ruotsilla ei ole aluepuolustusta. Se satsaa kansainväliseen kriisinhallintaan, kansanedustaja Jussi Niinistö (ps.) puolestaan arvioi.
– Se oli oikea arvio, kansanedustaja Seppo Kääriäinen (kesk.) totesi.
"Muut uhkat todennäköisempiä"
Vasemmistoliiton kansanedustajan Annika Lapintien mielestä ilmastonmuutos, terrorismi ja rikollisuus ovat Suomelle suurempia uhkia kuin sotilaallinen hyökkäys.
– Mikä maa uhkaa Suomea, kansanedustaja Annika Lapintie (vas.) kysyi kokoomuksen Ilkka Kanervalta.
– Totta kai meidän pitää osata lukea Venäjää. Mitkä ovat sen aikomukset? Olemmeko viime viikkoina oppineet jotakin, mitä emme ole päivittäneet viime vuosina? Venäjä on valmis turvautumaan sellaiseen voimapolitiikkaan, jota herkkäuskoisimmat eivät uskoneet mahdolliseksi tässä yhteistyövaraisessa maailmassa, kansanedustaja Ilkka Kanerva (kok.) vastasi.
Vaalien välissä -ohjelman mukaan Venäjän miesvahvuus on 345 000 ja Suomen 22 200. Venäjällä on lähes 3 000 panssarivaunua ja yli 1 500 taistelukonetta, Suomella on 100 panssarivaunua ja 109 taistelukonetta.
– Ei näitä vaa'alla katsota. Suorituskykykompetenssi on paljon tärkeämpi, ja minkälainen vaikutus meidän järjestelmillä on siihen, eli kannattaako tänne lähteä uhkaamaan, hyökkäämään, kansanedustaja Ilkka Kanerva (kok.) sanoi.
– Grafiikka on musertavan oloinen. Sitä ei voi ottaa aivan matemaattisesti, niin kuin Kanervakin huomautti. Se kertoo, että on väärä johtopäätös jatkaa puolustusvoimien määrärahojen leikkaamista, kansanedustaja Seppo Kääriäinen (kesk.) arvioi Ylen Vaalien välissä -ohjelmassa keskiviikkona.