Krimin Venäjä-mielinen parlamentti päätti eilen tiistaina irrottaa alueensa Ukrainasta, ja Krimillä järjestetään kansanäänestys Venäjään liittymisestä viikonloppuna. EU ottaa kansanäänestykseen kantaa maanantaina.

Perussuomalaisten kansanedustajan Jussi Niinistön mielestä Suomi myötäilee liikaa EU:n kannanottoja Ukrainan kriisissä.

– Olen sitä mieltä, että Suomi on ollut EU:n panttivanki. EU:llahan on, tai on olevinaan, yhteinen ulko- ja turvallisuuspolitiikka. Siitä huolimatta, vaikka olemme EU:n jäsen, perussuomalaisten mielestä Suomella pitää olla myös hyvät kahdenväliset suhteet Venäjän kanssa, Jussi Niinistö (ps.) sanoi Ylen Vaalien välissä -ohjelmassa keskiviikkona.

Muiden puolueiden edustajat eivät pitäneet Suomea EU:n panttivankina.

– On pikkuisen epäreilua, että sanot, että olemme EU:n panttivanki. Olemme täysivaltaisesti, omilta pohjiltamme vaikuttamassa EU:n päätöksentekoon, kansanedustaja Ilkka Kanerva (kok.) väitti vastaan.

– Mehän olemme olleet samoissa neuvottelupöydissä neuvottelemassa, kansanedustaja Annika Lapintie (vas.) huomautti.

– Me olemme osana EU:ta. Olemme pitäneet huolen omista itäsuhteistamme. Se on ollut meille tärkeää, kansanedustaja Miapetra Kumpula-Natri (sd.) puolestaan totesi.

– Kannattaa sanoa se tosiasia, että olemme aktiivinen EU-maa, myös suhteessa Venäjään, mutta hoidamme myös aktiivisesti suhteita myös Moskovaan, Seppo Kääriäinenkin (kesk.) huomautti.

"Kansanäänestys laiton"

Kansanedustajat pitivät kansanäänestyksen järjestämistä Krimin irrottautumiseksi Ukrainasta laittomana.

– Nyt on tilanne päällä. Kun äänestys järjestetään sunnuntaina, ajankohta on täysin väärä. Vastaus on selvä etukäteen. Siitä syystä ajankohta on väärä. Maanantaina on tiedossa kannanottoa EU:n suunnasta, kansanedustaja Stefan Wallin (r.) huomautti.

– EU:lla on tärkeä ja yhtenäinen viesti Ukrainasta. Venäjä on rikkonut kansainvälisiä sopimuksia ja sääntöjä. EU on tuominnut sen yksimielisesti, Miapetra Kumpula-Natri puolestaan totesi.

"Tärkeää säilyttää vahva puolustus"

Perussuomalaisten Jussi Niinistö ja keskustan Seppo Kääriäinen pitivät tärkeinä, että Suomi säilyttää vahvan puolustuksen.

– Se [Ukrainan kriisi] on ainakin herättänyt suomalaiset päättäjät siihen, että geopolitiikka on tullut takaisin. Vaikka haluaisimme uskoa kansainväliseen oikeuteen, paikoin vahvemman oikeus jyllää. Sen takia meillä pitää olla oma, uskottava puolustus. Ukrainalla sitä ei ollut, kansanedustaja Jussi Niinistö sanoi.

– Perinteiset uhat ovat mahdollisia. Sotilaallinen uhka ei ole mihinkään hävinnyt. Pienellä maalla pitää olla omasta takaa vahva, uskottava puolustus. Siitä on pidettävä huoli myös leikkausten aikana, kansanedustaja Seppo Kääriäinen sanoi Ylen Vaalien välissä -ohjelmassa keskiviikkona.