Tästä on kyse

Keskustan pielavetinen kansanedustaja Elsi Katainen syyttää kokoomusta eduskunnan "harhauttamisesta" sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämismallissa.

- On jopa perustelua sanoa kokoomuksen harhauttaneen eduskuntaa, kun se ei viime viikolla keskustan tekemän välikysymyksen käsittelyn yhteydessä kertonut, että uudessa sote-mallissa perussairaanhoitoon ei tehtäisikään juuri muutoksia ja erikoissairaanhoito annettaisiin viiden alueellisen organisaation hoidettavaksi, Katainen ihmetteli.

Katainen muistuttaa, että tällä hetkellä kunnissa sorvataan vastauksia aiemmin esitellyn sote-mallin pohjalta.

- Ja kunnissakaan ei tästä uudesta käänteestä tietenkään olllut mitään tietoa, joten aikamoinen puhallus tämä tuntuu nyt olevan.

Katainen muistuttaa omalta kannaltaan, että alun perin sote-uudistuksen tärkein lähtökohta on ollut perusterveydenhuollon kehittäminen.

- Siellä ne suurimmat kehittämisen tarpeet ovat, ei suinkaan sairaanhoitopiirien ja erikoissairaanhoidon puitteissa ja nyt nimen omaan tässä kokoomuksen ehdotuksessa on käynyt päinvastoin eli ei tehtäisi mitään näille perusterveydenhuollon asioille.

Katainen kaipaa sote-kuvioiden maaliin saattamiseksi nyt laajapohjaista valmistelua ja yhteisen vastuun löytymisen tärkeyttä.

- Kyllä ajatus on, että jos keskusta pystyy ensi hallituskaudella tähän asiaan vaikuttamaan, niin palautetaan asia parlamentaariseen valmisteluun, niin että kaikki eduskuntaryhmät saavat olla mukana tätä historiallisen suurta uudistusta tekemässä. Sillä on vuosikymmenien vaikutukset eteenpäin.

"Eurovaaleissa poskettoman alhainen äänestysprosentti"

Elsi Katainen on myös eurovaaliehdokkaana.

- Suomalaisen ruuan turvallisuus ja elintarviketeollisuutemme jatkuvuus ovat kärkisijoilla kampanjassani. Myös itäsuomalaisittain ne ovat tärkeimmät, jos ajatelllaan rahavirtoja.

Keskustalla on nyt europarlamentissa kolme edustajaa ja uuteen parlamenttiin pyrkii Suomesta kaikkiaan 20 keskustan ehdokasta.

Ainakin samaan edustajamäärään tähdätään nytkin, Katainen sanoo.

- Nelljäkään ei ole mahdotonta. Paljon riippuu siitä, miten väki lähtee äänestään ylipäätään.

- Meidän yhteinen suuri huolihan on se, että Itä-Suomessa ja Suomessa ylipäätään on aika laimeasti innostuttu eurovaalesta ja meillä Itä-Suomessa vain kolmasosa käytti viisi vuotta sitten äänioikeuttaan eurovaaleissa.

- Se on kyllä ihan poskettoman alhainen prosentti.