EU:n komissio on tarkastellut taas makrotalouden epätasapainoa ja julkisen talouden vakauttamista EU-maissa. Myös Suomen talous oli tarkastelun alla.
Tulokset eivät yllätä. EU toteaa Suomen osalta, että vienti ei vedä, rakennemuutos jäytää teollisuutta ja kilpailukyvyssä on parantamisen varaa.
Talouskomissaari Olli Rehn suosittaakin, että Suomi korjaisi taloutensa tasapainoon.
– Suomen kohdalla iso haaste on suomalaisen työn ja tuotannon kilpailykyvyn korjaaminen sekä sen rinnalla julkisen talouden kestävyysvajeen ratkaiseminen. Nämä kaksi haastetta ovat tällä hetkellä Suomen päättäjien pöydällä. Toivon tietysti, että päätöksiä tulee mieluummin nopeammin kuin hitaammin, koska Suomella ei ola aikaa hukattavana näissä talouden uudistuksissa, Olli Rehn totesi Yle Uutisten haastattelussa.
Komission talousteesien mukaan peräti 14 jäsenmaata riivaa talouden paha epätasapaino. Yksi niistä on siis Suomi. Työikäinen väestö vähenee, tuottavuus laskee ja julkinen velka paisuu jatkuvasti. Rehnin mukaan velkaantumistrendi on huolestuttava.
Toki kaikista näistä on heristelty sormea ennenkin, mutta nyt toiveiden ja nuhteiden toivotaan menevän paremmin perille. Valtiovarainministeriössä uskotaan, että nämä asiat otetaan jatkossa vakavasti.
– Jäsenvaltioille on jo tähän mennessä useamman kertaa osoitettu näitä suosituksia. Ne on otettu melko huonosti huomioon. Voidaan olettaa, että jatkossa tullaan entistä enemmän kiinnittämään huomiota siihen, että jäsenvaltiot suhtautuvat näihin asioihin todella vakavasti, osastopäällikkö Ilkka Kajaste valtiovarainministeriöstä sanoo.