Enemmistö kansanedustajista kannattaa Fennovoiman uutta ydinvoimalupaa. Yle Uutisten kyselyssä 101 kansanedustajaa ilmoitti äänestävänsä luvan puolesta, jos se tulee eduskuntakäsittelyyn. Lupaa vastaan aikoo äänestää 39 edustajaa.

36 edustajaa ei ollut varma kannastaan tai ei halunnut kertoa sitä kyselyssä. 24 edustajaa ei saatu kiinni.

Yle Uutiset tavoitteli kyselyä varten kaikkia 200 kansanedustajaa keskiviikkona. Edustajille esitettiin kysymys: " Jos Fennovoiman ydinvoimalupa tulee eduskuntaan, äänestättekö sen puolesta vai sitä vastaan?"

Kokoomuksessa vankin kannatus

Eniten kannatusta uudistetulla luvalla on kokoomuksen eduskuntaryhmässä. Kokoomuksen edustajista 36 sanoi äänestävänsä luvan puolesta. Kuusi edustajaa sanoi "ehkä" tai ei halunnut kertoa kantaansa. Kahta ei tavoitettu.

Lupaa vastustettiin eniten odotetusti vihreiden ja vasemmistoliiton ryhmissä. Vihreistä yhdeksän ilmoitti äänestävänsä luvan myöntämistä vastaan, yhtä edustajaa ei tavoitettu. Vasemmistoliiton ryhmässä luvan vastustajia oli 11 ja yksi edustaja sanoi harkitsevansa kantaansa.

SDP:n ryhmässä luvan puolesta kertoi äänestävänsä 20 ja sitä vastaan neljä edustajaa. 10 edustajaa harkitsee vielä asiaa tai ei halua kertoa kantaansa. Kahdeksaa demariedustajaa ei tavoitettu.

Perussuomalaistenryhmässä lupaa kannattaa 20 ja sitä vastustaa viisi edustajaa. 11 harkitsee tai ei halunnut kertoa kantaansa. Kahta perussuomalaisten edustajaa ei tavoitettu.Keskustanryhmässä kannattajia on 20 ja vastustajia viisi. Kantaansa harkitsee tai sitä ei halua paljastaa neljä edustajaa. Kuutta ei tavoitettu.

RKP:ssä kannattajia ja vastustajia oli kumpiakin neljä. Yksi edustaja ei halunnut vastata ja yhtä ei tavoitettu. Kristillisdemokraateissa luvan puolesta sanoi äänestävänsä yksi edustaja, kahden kantaa ei kerrottu ja kolmea ei tavoitettu.

Vasenryhmän edustajista toinen vastustaa ja toista ei tavoitettu. Muutos 2011 -ryhmän edustaja ei halunnut ottaa asiaan kantaa.