Kansanedustaja Lars-Erik Gästgivars (r) on avoimesti ilmaissut olevansa sen kannalla, että Suomen on harkittava liittymistä Natoon. Hän uskoo Ukrainan tilanteen saavan monet muutkin miettimään jäsenyyttä uudelleen.
– Kun näkee miten pienestä on kiinni, että jonkun muun armeija marssii rajojen yli pitää tarkkaan miettiä pitäisikö meidän kuulua Natoon.
Gästgivarsin mielestä keskusteluilmapiiri on muutenkin muuttunut. Valtionjohto on hänen mukaansa nyt kannanotoissaan selvästi napakampi kuin ennen.
– Olen iloinen siitä, että presidentti ja hallitus tuomitsivat Venäjän sisäänmarssin, tämä ei aina ole ollut mahdollista Suomessa. Minä olen sen verran vanha, että muistan suomettumispolitiikan. Silloin ei puhuttu sillä kielellä millä nyt puhutaan.
Gästgivarsin mielestä kannanotto kertoo myös siitä, että Suomi on aidosti osa Eurooppaa.
– Uskallamme olla omaa mieltä asioista silloin kun katsomme että joku valtio tekee väärin.
Gästgivars uskoo tilanteen ratkeavan pian
Yle Keski-Pohjanmaan ja Yle Pohjanmaan kansanedustajavieraana ollut Gästgivars uskoo nopeaan ratkaisuun Krimillä. Entinen puolustusvaliokunnan jäsen ei pidä todennäköisenä, että ratkaisussa joudutaan turvautumaan aseisiin.
– Se saattaa ratketa jo sillä, että Moskova ilmoittaa että he halusivat ainoastaan turvata laivastoasemat Krimillä. He haluavat näyttää olevansa pelimiehiä maailmanpolitiikassa ja nyt he ovat sitä saaneet näyttää ihan kunnolla.
– Olen sitä mieltä että on siellä sen verran järkiporukkaa, ettei siellä lähdetä ampumaan toisiaan.