Eduskunta äänestää välikysymyksen pohjalta hallituksen luottamuksesta perjantaina. Koko oppositio on välikysymyksen takana.

Oppositio on ehdottanut välikysymyksessä muun muassa sote- ja kuntauudistuksen uudelleen linjaamista parlamentaarisesti.

Keskiviikkona Jyrki Kataisen (kok.) hallitus vastasi opposition välikysymykseen kuntapolitiikasta. Kuntaministeri Henna Virkkunen (kok.) puolusti hallituksen kuntauudistusta.

Virkkunen painotti vastauksessaan uudistuksen välttämättömyyttä. Hän huomautti, että vuonna 2030 jo joka kolmannessa kunnassa vain puolet asukkaista ovat työikäisiä.

Välikysymyksen ensimmäinen allekirjoittaja, kansanedustaja Elsi Kataisen (kesk.) mukaan hallitus on epäonnistunut kuntapolitiikassa sekä sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistamisessa.