Kokoomuksen turkulaiskansanedustaja Petteri Orpo odottaa STX:n Turun telakan omistusjärjestelyjen selkiintyvän kevään kuluessa. Nykyinen korealaisomistaja on laittanut telakan myyntiin.

- Kyllä kevät on mielestäni se aikaikkuna. jonka kuluessa ratkaisu pitäisi saada aikaiseksi. Tiedossa on jo, että telakalta ryhdytään piakkoin lomauttamaan terästyön puolelta väkeä, toteaa Orpo.

Petteri Orpon vetämä Varsinais-Suomen telakkatyöryhmä tapasi tänään työ- ja elinkeinoministeriön virkamiehiä. Hänen mukaansa valtio toimii aktiiviisesti, jotta telakka voisi jatkaa toimintaansa uuden omistajan alaisuudessa.

Lisäksi ryhmä sai valtiolta vahvistuksen siitä, että valtio pyrkii turvaamaan rakenteilla olevien TUI-alusten rahoituksen loppuun asti.

Muokattu klo 13:40: Viimeiseen kappaleeseen lisätty "pyrkii"-sana.