Pääministeri Jyrki Katainen (kok.) on keskustellut kulttuuri- ja urheiluministeri Paavo Arhinmäen (vas.) kanssa tämän käyttäytymisestä Sotshin olympialaisissa. Arhimäki juhli pronssia voittaneen Suomen jääkiekkomaajoukkueen kanssa lauantai-iltana niin pitkään, että hän omien sanojensa mukaan sammui tai väsähti pöytään.

Katainen soitti Arhimäelle eilen maanantaina ja kysyi tapahtumien kulusta.

- Kysyin, että oliko häneltä jäänyt tapaamisia väliin. Hän totesi sen minkä aiemminkin on sanonut, että ei ollut jäänyt tapaamisia väliin, Katainen kertoi tiedotusvälineille eduskunnassa.

Hän sanoi, etteivät Sotshin tapahtumat vaikuta Arhinmäen asemaan ministerinä vaan viranhoito jatkuu entiseen tapaan.

- Hän on tehnyt vajaan kolmen vuoden aikana omat työnsä. Ja vaikka meillä on erilaisia poliittisia mielipiteitä niin uskon, että hän hoitaa työnsä jatkossakin, Katainen sanoi.

Hän kuitenkin painotti, ettei ministerin "väsähtäminen" puolijulkisessa tilaisuudessa ole suotavaa eikä arvokasta.

- Joskus meille ihmisille tapahtuu vahinkoja, joita ei itse halua, eikä varsinkaan toiset haluaisi nähdä. Mutta niistä yleensä aikuinen ihminen ottaa opikseen, hän sanoi.