Hapuan koulutyö loppuu ensi syksynä. Kaupunginvaltuusto päätti lakkauttamisesta äänin 23-12.

Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Kauko Juhantalo (kesk.) valittelee lakkautuspäätöstä, mutta sanoo sen olleen välttämätön.

– Ongelmana on, että keskustan liepeillä olevat koulut vuotavat oppilaita. Vanhemmat ovat valinneet hyvin suuresti monestakin eri syystä keskustan suuremmat koulut. Siihen vaikuttaa mm. opetuksen laatu ja liikkumisen turvallisuus, Juhantalo kertoo.

Aikaisemmin kyläkouluja puolustanut Juhantalo uskoo, että kyläkoulujen lakkauttamispuheet taukoavat ainakin toistaiseksi Kankaanpäässä. Hän kuitenkin perää kylähengen säilyttämistä.

– Jos niin sanottu kylähenki eläisi kuten ennen, niin vielä nykypäivänäkin hyvin pitkälle kyläkoulut voisivat toimia. On suuri vahinko, että ne sulkeutuvat. Niillä on omat kiistämättömät etunsa, Juhantalo sanoo.

Juttua korjattu 16.59: Yksi kappale poistettu puolueiden äänestyskäyttäymisestä.