Lapsena Henna Virkkusella oli oma poni. Siihen aikaan ei kovin paljoa ratsutalleja ollut, joten Hennan poni asusti ravitallilla. Sen vuoksi hänelle ovat tulleet tutuksi niin ratsut, kuin ravuritkin. Raveihin hän lähtee nykyään aina, mikäli siihen on tilaisuus.
Henna perheineen omistaa suomenhevosvarsan, lähes kaksivuotiaan Sillan Valpurin. Omistaja toivoo, että tuleva ravuri pärjää jatkossa ainakin kohtuullisesti kaviouralla.
Hennalla on ollut aiemminkin omistushevosia, mutta ne ovat olleet ratsuja. Kiireisen työn vuoksi ravuri oli paras valinta kun hevoskuume iski.
- Tiedän, että Sillan Valpuri on hyvässä hoidossa ammattitallilla. Käyn katsomassa sitä aina, kun on sopiva hetki. Valitsin suomenhevosen siksi, että se on oma kansallinen rotumme. Olen lapsesta saakka ollut kiinnostunut suomenhevosten jalostuksesta ja sukutauluista. Oma hevoseni on tamma ja toivon sille aikanaan varsoja. Lisäksi voin käydä sillä myös ratsastamassa, Henna kertoo.
Nykyinen hallinto- ja kuntaministeri törmää työssäänkin hevosmaailmaan.
- Nyt olen ollut mukana Hevoset ja yhteiskunta –hankkeessa, jonka tavoitteena on tuoda hevosalaa paremmin tunnetuksi kuntapäättäjien ja virkamiesten keskuudessa. Hevosala liittyy monella tavalla kuntatyöhön. Esimerkkeinä näistä ovat mm. maataloustoimi, kaavoitus, ympäristöasiat sekä elinkeino- ja liikuntatoimi. Hevosten avulla tarjotaan nykyään myös sosiaalipedagogisia palveluita, Henna Virkkunen luettelee.
Toimiessaan opetusministerinä hän oli vaikuttamassa Ypäjän hevosopiston nykytilaan. Oppilaitos toimii opetusministeriön valvonnassa ja Virkkusen myötävaikutuksella aloituspaikat siellä lisääntyivät.
- Ammattilaisia tarvitaan tällä alalla koko ajan enemmän, hän perustelee.
Hallinto- ja kuntaministeri nauttii hevosten seurasta aina kun työltään ehtii.
- Minulle tulee hyvä olo kun pääsen hevosten lähelle. Niiden silittely ja taputtelu rauhoittaa mieltä ja on erittäin rentouttavaa, Henna hymyilee.
Hallinto- ja kuntaministeri Henna Virkkunen vierailee Ravisuoran 16 hevosessa lauantaina 22.2.2014. Toisena vieraana nähdään näyttelijä Anu Sinisalo.
Minna Virkajärvi