Pääoppositiopuolueet lähtevät pääministeri Jyrki Kataisen ensi tiistaiksi koolle kutsumiin talousneuvotteluihin katsomaan, mitä asioita hallitus tuo neuvottelupöytään ja mikä on hallituksen oma kanta velkaantumisen taittamisen ratkaisuun.
Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini ja keskustan varapuheenjohtaja Annika Saarikko painottivat torstaina Yle Radio 1:n Ykkösaamun haastattelussa, että asialistalla täytyy olla muutakin kuin vain säästötoimien jaksottaminen tuleville vuosille.
Soinin mukaan niin kapea agenda kuin mikä Kataisen kutsussa oli, ei perussuomalaisille riitä.
– Jos puhutaan Suomen velkaantumisen pysäyttämisestä, silloin on puututtava budjetin rakenteeseen, yhtenä esimerkkinä kehitysapuun, tai katastrofaaliseen EU-maiden kriisitukeen ja tämän tyyppisiin asioihin. Kaikki on oltava pöydällä, jos tehdään talouspoliittista linjan ja suunnan muutosta.
– Silloin kun neuvotellaan, se keskustellaan molempia osapuolia kiinnostavista asioista. Eihän neuvottelu ole sellainen, että yksi kertoo, mistä puhutaan ja toiset vastaavat, Soini toteaa.
Saarikko puolestaan vertasi Suomen talousongelmien ratkaisemista palapelin kokoamiseen.
– Tavoitteemme on, että Suomen velaksi eläminen loppuu 2020-luvulle tultaessa, urakka on siis iso. Pääministeri on tuonut nyt keskustelupöytään kutsunsa mukaan vain osan näistä palasista. Ei sitä palapeliä silloin saada valmiiksi, Saarikko sanoo.
Hänen mukaansa asialistalle tarvittaisiin myös kaikki suuria rakenteellisia uudistuksia koskevat asiat, joihin lukeutuvat mm. kuntien tilanne, kuntauudistus, sosiaali- ja terveyspalvelujen rahoitus, työurakysymykset, eläkeikäratkaisu ja kasvun edellytysten luominen yrityksille.
Oppositio ei kuittaa hallituksen virheitä
Saarikko ja Soini sanovat, että hallitus on itse asettanut itselleen velkaantumisen taittamisen tavoitteen ja epäonnistunut siinä tavoitteessaan.
Molemmat tähdentävätkin, että pääministerin koolle kutsumiin neuvotteluihin ei lähdetä kuittaamaan hallituksen tekemien ratkaisujen seurauksia.
– Ei keskusta voi sitoutua sen kaltaiseen toimintaan, jossa avoimella valtakirjalla kuittaisimme tietyn miljardiluokan säästön koskien tätä hallituskautta, varsinkaan sen sisältöjä. On vaikea arvioida sellaisia miljardilukuja, joiden sisällöistä ilmeisesti hallituksella itselläänkään vielä ei ole sopua. Sellaiseen oppositiopuoluetta ei voi sitouttaa, siis näihin keinoihin. Sehän on juuri politiikan ja puolueiden ero, mistä kukin näistä säästöjä haluaisi etsiä, Saarikko sanoo.
Hänen mukaansa keskustan vaatimus onkin, että hallitus tunnustaa koko taloustoiminnan epäonnistuneen kuvan, joka ei rajoitu vain suhteelliseen osuutteen bkt:stä vaan koko kestävyysvajeeseen.
Soini oli samalla linjalla, että oppositio ei lähde kuittaamaan hallituksen virheitä.
– Esimerkiksi (sote- ja kuntauudistusta) on ajettu härkäpäisesti eteenpäin ilman konkreettisia laskelmia, ilman konkreettisia lakiesityksiä, eikä ole haluttu kuunnella. Sitten tulee yhtäkkiä suuri hätä ja sanotaan, että tulkaa nyt neuvottelemaan. Vastuulliset puolueet menevät neuvottelemaan, mutta se on aivan eri asia kuin kuitata hallituksen politiikan tulokset – varsinkin, kun emme tiedä, mikä on hallituksen oma linja.
Pääoppositiopuolueet odottavat ensi tiistain neuvotteluilta ennen muuta sitä, että hallitus avaa niissä omaa kantaansa velkaantumisen taittamisesta.
– Odotan asiallisuutta ja ryhdikkyyttä. Eihän tässä neuvottelussa Suomen ongelmat ratkea, kun hallituksella ei ole esityksiä, mutta että saadaan sama tilannekuva, siinä on jo tavoitetta kerrakseen, Soini summaa.