Venäjän presidentiltä on totuttu näkemään erilaisia sankarimyyttiä pönkittäviä tempauksia aika ajoin, ja siksi onkin kummallista, ettei Putin määrännyt itseään kentälle, kun peli meni solmuun Suomea vastaan Sotshin kisakaukalon puolivälierässä.
Olisi tietysti pitänyt, sillä kukapa ei muistaisi, miten Putin pelasti tv-ryhmän amurintiikerin kynsistä, paini jääkarhun kanssa, narrasi jättiläishauen tai saatteli suuntavaistonsa kadottaneen lumikurkiauran muuttomatkalle etelään.
Putin on myös lentänyt taisteluhävittäjällä ja sukeltanut maailman syvimmän järven eli Baikalin pohjaan 1 600 metriin. Hän ei kuitenkaan tainnut olla mukana, kun Venäjän lippu iskettiin pohjamutiin Jäämeren suunnan rajapyykkitalkoissa.
Mutta ei Suomessakaan ole sentään ihan laakereilla lepäilty. Nimittäin tämä herra Niinistö aikoo nyt perjantaina sukeltaa Kotkan Maretariumin Itämeri-altaaseen, jonka syvyys tai pikemminkin korkeus on kunnioitettavat kuusi metriä.
Sen verran varovaisuutta pienestä maasta toki löytyy, että ihmiskokeeseen antautuutasavallan presidentin sijasta hänen veljenpoikansa, ympäristöministeri Ville Niinistö (vihr.). Niinistön tukena ja turvana altaan pohjalle laskeutuu Suomen ympäristökeskuksen meribiologi Juha Flinkman.
Yleisölle avoimen tempauksen tarkoituksena on pystyttää jättiakvaarion pohjalle Suomenlahden suojelun teemavuodesta kertova kyltti.
Pelästyneille kerrottakoon, ettei merivesiallas ole välittömässä yhteydessä Suomenlahteen. Sukellus ei myöskään tiettävästi osu kalojen ruoka-aikaan eikä altaassa muutoinkaan pitäisi uiskennella muita kuin Suomenlahdessa luontaisesti viihtyviä petoeläimiä.
Suomen suuri päivä eli keskiviikko Sotshin olympiakisoissa taisi osua poliittisen päivänpaistattelun katvealueelle, kun lähimmäksi osunut pääministeri Katainenkin ehti palata kotimaan kamaralle ennen hiihdon parisprintin mitalisadetta ja kiekkoleijonien Venäjä-voittoa. Presidentti Niinistö taas tunnetusti kuokki kisakakkunsa jo alkumatkasta.
Mahdollisuuksia kuitenkin vielä on, sillä vaikka ministerien Sotshi-suunnitelmat ovat – ilmeisesti häveliäisyyssyistä – melkein yhtä salaisia kuin Kreikan vakuussopimuksen liiteasiakirjat, liikkuu eduskunnan käytävillä epäilys, että ainakin kaksi ministeriä aikoisi vielä nostattaa kisatunnelmaa läsnäolollaan.
Tiettävästi elinkeinoministeri Jan Vapaavuori (kok.) ja urheiluministeri Paavo Arhinmäki (vas.) saatetaan vielä nähdä kisakatsomossa.
Jälkimmäinen tosin mahdollisesti valepuvussa, kas kun julkisuuteen levisi avajaisjuhlallisuuksia koskeneen niin kutsutun kotisohvalausunnon vuoksi harmillinen käsitys, että urheiluministeri jättäisi kisat kokonaan väliin.
Siltä varalta, että herrat olisivat vaarassa intoutua urheilullisiin sankaritekoihin, on kuitenkin syytä esittää kaino toivomus, että suomalaisurheilijat saisivat omin voimin saattaa kisaurakkansa sankarilliseen loppuun saakka.
Tai jos nyt on ihan pakko venyä Putinin tai Niinistön veroisiin sankaritekoihin, niin onhan siellä vielä se rattikelkkailu.
Jari Korkki
kirjoittaja on Yle Uutisten politiikan toimittaja ja TV1:n Ykkösaamun juontaja