Keskusta osallistuu pääministerin järjestämään keskusteluun, ilmoitti puolueen varapuheenjohtaja Annika Saarikko. Pääministeri Jyrki Katainen on kutsunut hallitus- ja oppositiopuolueiden puheenjohtajat neuvotteluun valtion velanoton taittamisesta laskuun.

- Pidämme tärkeänä, että Suomi lopettaa velkaantumisen, Saarikko sanoi.

Keskusta haluaa neuvottelupöytään myös kuntauudistuksen sekä sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistamisen ja työllisyyden parantamisen. Saarikko muistutti, että keskusta on koko vaalikauden kaivannut puoluerajat ylittäviä neuvotteluja uudistuksista.

- Pidämme välttämättömänä, että tuossa pöydässä nähdään isompi kuva Suomen velkaantumisen taittamisesta, ja etsitään yhdessä ratkaisuja rakenteellisiin isoihin uudistuksiin kuten sote- ja kuntauudistus ja vaikea työllisyystilanne.

Varapuheenjohtajana Saarikko edustaa neuvotteluissa keskustaa, sillä puheenjohtaja Juha Sipilä on vielä sairaslomalla. Neuvottelu pidetään helmikuun lopussa.

Yhteiskokouksen taustalla on Martti Hetemäen työryhmän esitys, jonka perusteella velkasuhteen taittamisen vaatimat sopeutustoimet kannattaisi jaksottaa seuraaville kolmelle vuodelle eli seuraavan hallituskauden puolelle. Hetemäen ekonomistiryhmä piti tärkeänä opposition sitouttamista velanoton pysäyttämiseen.

Saarikko ei ottanut kantaa sopeutustoimien jaksottamiseen tai päätösten ulottumiseen seuraavalle hallituskaudelle.