Ruotsin vasemmisto ja vihreät ovat kasvattaneet etumatkaansa porvarihallitukseen, kertoo SIFO-tutkimuslaitoksen Svenska Dagbladet ja Göteborgs-Posten -lehdille tekemä mielipidekysely.
Sen mukaan sosiaalidemokraatit, vasemmistopuolue ja vihreät saisivat 52,8 prosenttia äänistä, jos vaalit pidettäisiin nyt. Porvarihallituksen puolueet joutuisivat tyytymään 36 prosenttiin eli pienimpään äänisaaliiseensa 20 vuoteen.
Maltillisen kokoomuksen osuus on 22,8 prosenttia ja kansanpuolueen 6,7 prosenttia. Kristillisdemokraattien ja keskustapuolueen kohtaloksi tulisi suorastaan putoaminen valtiopäiviltä, koska kummankaan äänimäärä ei yltäisi neljään prosenttiin.
Keskustan 2,8 prosentin kannatus on pohjanoteeraus niinä 48 vuonna, joina SIFO on kysellyt ruotsalaisilta puoluekantaa.
Sosiaalidemokraatteja kannatti kyselyssä 34,9 prosenttia ja vasemmistopuoluetta 8,2 prosenttia. Ympäristöpuolueen eli vihreiden lukema on 9,7 prosenttia.
Siirtolaisvastaisille Ruotsi-demokraateille kysely näyttää 9,5 prosentin kannatusta.
Puoluekantaa kysyttiin kuun alkupuoliskolla noin puoleltatoista tuhannelta täysi-ikäiseltä ruotsalaiselta. 14,3 prosenttia sanoi äänestävänsä tyhjää tai ei halunnut kertoa kantaansa. Ruotsalaislehtien uutisista ilmenee kyselyn virhemarginaali vain pienpuolueiden osalta; se on 0,7 prosenttia suuntaansa.