Suomalaiset luottavat poliitikoista eniten presidentti Sauli Niinistöön, selviää Valittujen Palojen tutkimuksesta.

Niinistöä piti luotettavimpana poliitikkona 18 prosenttia vastanneista. Toiseksi eniten luotettiin perussuomalaisten puheenjohtajaan Timo Soiniin. Hän sai 15 prosentin kannatuksen.

Kolmanneksi eniten suomalaiset luottivat keskustan puheenjohtajaan Juha Sipilään, johon luotti 12 prosenttia vastaajista. Sipilän luottamus nousi hurjasti viime vuodesta, jolloin tutkimukseen osallistuneista häneen luotti vain 3 prosenttia.

Suomalaisten luottamus pääministeri Jyrki Kataiseen (kok.) ja valtiovarainministeri Jutta Urpilaiseen (sd.) heikentyi. Katainen oli viime vuoden kyselyssä luotettavin poliitikko. Tämä vuonna hän sai 12 prosentin kannatuksen. Urpilaisen kannatus oli 3 prosenttia.

Valitut Palat tutki kansalaisten luottamusta poliitikkoihin yhdessä brittiläisen Wyman Dillon -tutkimuslaitoksen kanssa. Tutkimukseen osallistui 1308 ihmistä, ja sen otos on poimittu tilaajarekisteristä. Tulokset painotettiin iän ja sukupuolen mukaan koko väestöä vastaavaksi. Virhemarginaali on enintään kaksi prosenttiyksikköä suuntaansa.