Mitä nuoremmasta työntekijästä on kyse, sitä pidempään ja vanhemmaksi meidän pitää jaksaa olla töissä, jotta ansaitsemme niin sanotusti täyden työeläkkeen. Elinikäkerroin leikkaa eläkkeelle jäävien eläkekarttumaa, esimerkiksi tämän vuoden elinikäkerroin on 0,97552.
Jos työvuosia ei kerry erityisesti uran loppupäässä, eläke jää pieneksi. Työnantajajärjestöt ehdottavat eläkeiän nostamista. Samaan aikaan kokeneet ja koulutetut yli 50-vuotiaat ihmettelevät, miksi työnantajat eivät palkkaa heitä töihin, ja vuonna 2012 työkyvyttömyyseläkkeelle jäi yli 22500 suomalaista.
Kuinka pitkään sinä olet valmis olemaan työelämässä? Voisitko jäädä vapaaehtoisesti pois työelämästä, vaikka sen seurauksena tulot romahtaisivatkin?
A-talk 13.2. TV1 klo 21:05. Töissä tappiin asti: Vieraina kansanedustajat Silvia Modig (Vas.) ja Anne-Mari Virolainen (Kok.) sekä yli 50-vuotias työnhakija Juha Krapinoja sekä hotelli- ja ravintolayrittäjä Pekka Holma. Keskustelun vetää Jan Andersson.