Valtiovarainministeri Jutta Urpilainen (sd.) hermostui torstain kyselytunnilla oppositiopuolue keskustalle. Keskusta oli aiemmin todennut, ettei se lähde tukemaan hallituksen säästötavoitetta, jos ei samalla keskustella myös tulevista suurista rakenneuudistuksista. Ryhmänjohtaja Kimmo Tiilikainen oli todennut, että kolmen miljardin säästötarve on hallituksen itse itselleen määrittelemä ongelma.
- Kolme miljardia ei ole tämän hallituksen ongelma, se on Suomen ongelma, Urpilainen sanoi kyselytunnilla.
Hän huomautti, että heikon taloustilanteen taustalla on myös keskustan hallitustaipaleen aikaisia asioita.
- Minua hieman vaivaa tuo käsien pesemisen henki, hän sanoi.
Urpilainen tivasi, voiko hän keväällä luvata luottoluokittajille, että kaikki Suomen poliittiset puolueet sitoutuvat velkaantumisen taittamiseen.
- Tähän me haemme vastausta. Ja toivon, että vastaus löytyy. Se olisi isänmaan etu, hän sanoi.
Keskustan ryhmänjohtaja Kimmo Tiilikainen puolestaan kysyi Urpilaiselta moneen kertaan, voiko hallitus keskustella opposition kanssa säästöjen lisäksi myös rakenneuudistuksista. Urpilainen ei tähän vastannut.
Pääministeri Jyrki Katainen (kok.) ei osallistunut keskusteluun, koska hän oli työmatkalla Brysselissä.