Mistä on kyse?

Euroopan unionin talouskomissaari Olli Rehn vaatii Suomen hallitusta pysymään säästötavoitteissaan. Hallitus on Rehnin mukaan asettanut varsin kunnianhimoiset säästötavoitteet sekä sitoutunut Euroopan vakaussopimukseen velkaantumistrendin katkaisemisesta. Tämän vuoksi Rehn vaatii hallitusta pitämään kiinni hallitusohjelmastaan velkaantumisen suhteen.

– Hallitus on itse sitoutunut pitämään ohjelmastaan kiinni. Ja hallitus on hyvin tietoinen siitä, että Suomella on sitoumuksia myöskin eurooppalaisen vakaussopimuksen puitteissa, jonka sääntöjä tiukennettiin pari vuotta sitten pitkälti nimenomaan Suomen vaatimuksesta. Toisin sanoen olisi ihan kohtuullista odottaa, että Suomi toimii niin kuin itse opettaa ja toimiii niiden sääntöjen mukaan, joita se on itse ollut muilta vaatimassa, Rehn kuittaa.

Euroopan talous elpymässä, mutta ei elvytysvaraa

Euroopan talous on komissaarin mukaan elpymässä ja välittömän talousromahduksen vaara on ohi.

– Vaihtotase on paras mittari ja se on plussalla koko EU-alueella, enää ei velkaannuta. Tuottavuus on kasvussa ja kilpailukyky paranee. Budjettialijäämät ovat pienentyneet, talouskomissaari luettelee.

– Kasvua on ollut viime kesästä lähtien. Nyt se on 1–1,5 prosenttia ja ensi vuonna kahden prosentin luokkaa. Kasvu on kuitenkin yhä haurasta eikä laakereilla voida levätä, että työllisyys saadaan kasvuun, Rehn korostaa.

Talouskomissaari patisteleekin jatkamaan rakenteellisia uudistuksia kaikissa EU-maissa, sillä julkinen velka on kasvanut viimeisen viiden vuoden aikana 30 prosenttiyksikköä eli 60:stä 90 prosenttiin.

– Julkinen velka on nyt ensimmäistä kertaa viiiteen vuoteen laskussa. Elvyttämiseen ei kuitenkaan ole varaa, vaan tasapainottamista on jatkettava. Jo nykyinen velkataakka jarruttaa investointeja, Rehn muistuttaa.

Talouskomissaari niputtaa nyt Suomen samaan kastiin kuin Italia ja Ranska, joissa ei myöskään ole vielä tehty rakenteellisia uudistuksia julkisessa taloudessa.

– Konkreettisia päätöksiä tarvitaan – ja niitä odotetaan, Rehn patistelee Suomen hallitusta.

Kuntakentällä kovia paineita

Rehnin mielestä kuntapalveluiden hoitamiseksi on useita erilaisia toimivia malleja. Olennaisimpana talouskomissaari pitää sitä, miten kunnissa kyetään tekemään suuriin menoluokkiin kuten sosiaali- ja terveydenhuoltoon ja opetukseen liittyviä ratkaisuja. Kaikkiaan Rehn korostaa kuntakentän roolia, kun julkista sektoria uudistetaan.

– Suomen kuntataloudessa on itse asiassa tapahtunut myönteistä kehitystä. Ilmeisesti kunnat ovat kyenneet nyt tasapainottamaan talouttaan, olen kuullut joitakin ennakkotietoja Kuntaliitosta. Se ei poista sitä, että kyllä meillä on aika kovia paineita tehdä rakenteellisia uudistuksia koko julkisessa hallinnossa ja erityisesti julkisten palvelujen tuotannossa. Kun kunnat joutuvat vastaamaan isosta osasta näitä julkisia palveluja, niin tietysti kunnat ovat silloin aika keskeisessä roolissa näiden toimien toteuttajana, talouskomissaari katsoo.

Rehn esitti näkemyksiään hallituspolitiikasta tiistaina Joensuussa, jonne hänet oli kutsuttu Pohjois-Karjalan maakuntaliiton tilaisuuteen. Rehn puhui tilaisuudessa seuraavan, vuoteen 2020 ulottuvan EU-ohjelmakauden sisällöstä.

EU:n talouskomissaarina neljä vuotta toiminut Rehn liikkuu lähikuukausina Suomessa totuttua tiuhempaan, koska hän on keskustan ehdokkaana keväällä pidettävissä europarlamenttivaaleissa.