Vasemmistoliiton Porin valtuustoryhmän puheenjohtaja Tapio Furuholm myöntää avoimesti, että neuvottelut kaupunginjohtajan syrjäyttämisestä oli tarkoitus saada maaliin nyt maanantaina. Myös hän oli hyvin tietoinen, miten operaatiossa oli tarkoitus edetä. Furuholmin mukaan hanke kaatui, kun demarit vetäytyivät siitä tammikuun lopussa.
Alkuperäinen suunnitelma oli Furuholmin mukaan tuoda Luukkosen erottaminen ryhmille jo kesäkuussa. Seuraava tavoite oli syyskuu. Suunnittelu kesti pitkään, mutta h-hetki venyi aina.
- Tämän tammikuun viimeisenä perjantaina Esa J. Wahlman soitti minulle ja kertoi, että demarien ryhmä ei ole mukana. Ilmeisesti Wahlman oli hävinnyt keskustelun muun porukan kanssa. Kyllä hän oli tämän jutun kaikkein innokkaimpia eteenpäin viejiä.
Furuholm sanoo, että vasemmistoliitto vetoaa nyt demareihin ja kokoomukseen, jotta kaatuneen operaation jäljet saadaan siivottua.
– Nyt on SDP:n ja kokoomuksen tehtävä jotain. Wahlman ja Vasama ovat nyt se voima, jonka avulla tilanne täytyy saada puretuksi. Enkä tarkoita välttämättä, että Luukkosen asema pitäisi ottaa esille.
Furuholm sanoo, että vasemmistoliiton ryhmän jäsenet saavat asiassa äänestää miten itse haluavat, jos se vielä nousee esille.