Mistä on kyse?
Puolueiden puheenjohtajuus nousi esille Yle Tampereen kansanedustajakeskustelussa maanantaina.
Pia Viitaselle ja Lea Mäkipäälle viime aikojen vallan vaihdokset tai niihin liittyvä keskustelu ovat tuttuja. Keskustelussa Pia Viitanen otti kantaa Jutta Urpilaisen puolesta.
– Minusta Urpilainen tekee hyvää työtä, eikä minulla ole mitään vaikeutta tukea häntä nyt ja jatkossa. Urpilaisen aikaansaannokset pitäisi huomioida myös aikanaan puoluekokouksessa.
Perussuomalaisten vallanvaihdos tapahtui viikko sitten, kun eduskuntaryhmän puheenjohtajisto muuttui. Lea Mäkipää kertoi kannattaneensa Pirkko Ruohonen-Lernerin jatkoa, mutta toisin kävi.
– Asiasta käytiin runsaasti keskustelua, ja lopulta eduskuntaryhmämme päätti puhaltaa yhteen hiileen. Voidaan sanoa, että demokratia toteutui ja pulinat pois. Uskon, että eteenpäin mennään erittäin yhtenäisinä.
Inhimillisyys kunniaan
Yle Tampereen kansanedustajakeskustelussa puhuttiin myös ikäihmisten hoidosta. Pientä erimielisyyttä oli havaittavissa aiheeseen liittyvissä kysymyksissä.
Lea Mäkipää painotti, ettei vanhuksia saa jättää kotihoidossa heitteille. Pia Viitanen piti hyvänä lähtökohtana kotona olemista niin kauan kuin se on mahdollista.
– Toivon, että meidän vanhuksistamme pidetään hyvää huolta, eikä heitä jätetä pakasteruuan ja robottiruokinnan varaan. Kyllä inhimillisyyttä tarvitaan, Mäkipää huomautti.
Myös Viitanen muistutti inhimillisyydestä.
– On hyvä, että voimme tukea asumisratkaisuja, joissa vanhukset voivat olla mahdollisimman pitkään kotona. Sitten kun kotona ei jaksa enää olla, pitää löytyä jokin muu tarkoituksenmukainen hoitomuoto ikäihmisille.