Kansanedustaja Christina Gestrin (r.) nosti eduskunnan kyselytunnilla esille huomenna avattavat Sotshin talviolympialaiset ja isäntämaa Venäjän ihmisoikeustilanteen. Gestrin halusi tietää, ottaako Suomen johto puheeksi ihmisoikeuskysymykset tavatessaan venäläiskollegoitaan Sotshissa.

Pääministeri Jyrki Kataisen (kok.) mukaan venäläisiä tavattaessa on tapana puhua avoimesti maan ihmisoikeustilanteesta. Hän kuitenkin huomautti, ettei tiedä, tapaako hän kollegaansa Venäjän pääministeri Dmitri Medvedeviä Sotshissa.

Kataisen mukaan yksikään kisayleisöön lähtevä poliitikko ei ota kantaa kisaisäntämaan puutteisiin.

– Ainakin itse menne sinne kannustamaan suomalaisia urheilijoita, Katainen totesi.

Urheiluministeri Paavo Arhinmäki (vas.) huomautti, että muun muassa ihmisoikeus- ja ympäristöasiat olisi huomioitava nykyistä paremmin jo siinä vaiheessa, kun kisapaikkoja valitaan. Sotshin olympialaisten lisäksi kansainvälistä arvostelua ovat herättäneet muun muassa Minskissä Valko-Venäjällä keväällä järjestettävät jääkiekon MM-kisat.

Myöskään Ilkka Kanerva (kok.) ei ollut kisaboikotin kannalla:

– Jos Suomi boikotoisi kisoja, aiheutettaisin vain haittaa urheilijoiden ja urheilun kannalta. Jos kisajärjestäjät olisivat aina maita, joissa ongelmat ovat maton alla, niin harvat maat tulisivat kyseeseen, Kanerva muotoili.

Ulkoministeri Erkki Tuomioja (sd.) huomautti, että kaikki vastaavanlaiset mediatapahtumat ovat mahdollisia terrori-iskujen kohteita.

– Tuemme täydellisesti isäntämaan pyrkimystä viedä kisat turvallisesti läpi, Tuomioja sanoi.