Vantaan kaupunki katkoo siipiä julkisuudessa liikkuvilta huhuilta, joiden mukaan kaupunginhallituksen puheenjohtajan, Kokoomuksen Tapani Mäkisen ystävän osaksi omistama yhtiö olisi saanut kaupungin urakoita muita helpommalla.

Kaupunki kertoo tiedotteessaan, että kaupungin tilakeskuksen kilpailutuksissa Takuusähkön tarjoukset ovat olleet samalla viivalla muiden tarjousten kanssa. Tilakeskuksen mukaan yhtiö on voittanut viiden viime vuoden aikana kolmen uudisrakennusurakan sähkötyöt.

Vuosien 2009–2013 välisenä aikana tilakeskuksen investoinneissa sähköurakoihin kului rahaa yhteensä 16,2 miljoonaa euroa. Takuusähkön osuus tästä on ollut 1,5 miljoonaa euroa.