Kokoomuksen eurovaalilistalle on nousemassa yksi pohjalainen ehdokas. Ehdokas on jo selvillä, mutta kokoomuspiiri ei vielä kerro hänen nimeään.
Kokoomuksen puoluevaltuusto julkistaa lisää eurovaaliehdokkaita lauantaina. Listaa täydennetään seuraavaksi maaliskuun alussa. Vielä ei tiedetä, missä vaiheessa pohjalaisehdokkaan nimi tulee julki. Ainakin kokoomusnuorten puheenjohtaja Susanna Koski Vaasasta on sanonut olevansa kiinnostunut ehdokkuudesta.
Sen sijaan Ilmajoelta politiikkaan nousseen, Oulun kaupunginvaltuuston puheenjohtajan Mari-Leena Talvitien o.s. Kairivaaran nimi on ollut jo julkisuudessa.
Pohjanmaan Kokoomuksen toiminnanjohtaja Heikki Risikko kertoo kokoomuspiirin tekevän töitä koko listan eteen, ei vain pohjalaisen ehdokkaan tai pohjalaislähtöisten ehdokkaiden vuoksi.
Ensi kevään eurovaalien varsinainen vaalipäivä Suomessa on sunnuntaina 25. toukokuuta. Ennakkoon voi äänestää 14.-20.5. välisenä aikana.
Taittonen valaa uskoa pieniin yhdistyksiin
Pohjanmaan Kokoomuksen uusi puheenjohtaja, kuortanelainen Jussi Taittonen pyrkii vahvistamaan puolueensa asemia erityisesti keskustan vahvoilla alueilla. Taittonen on aloittanut puheenjohtajapestinsä vierailemalla kokoomuksen paikallisyhdistyksissä.
Taittonen hakee kasvua sellaisista kunnista, joissa on vain yhdestä kahteen kokoomusvaltuutettua. Taittonen myöntää, että kokoomuksella on työsarkaa etenkin Keski-Pohjanmaalla.