Ulvilan surman entistä tutkinnanjohtajaa Juha Joutsenlahtea vastaan käyty kaksipäiväinen oikeudenkäynti päättyi Satakunnan käräjäoikeudessa tiistaina. Valtakunnansyyttäjä vaatii hänelle ehdollista vankeutta.

Virka-aseman väärinkäyttämisestä syytetty Joutsenlahti kieltää olevansa katkera kohtelustaan Ulvilan surman tutkinnanjohtajana ja sen jäkeen.

Joutsenlahden mukaan kulunut aika virkarikosepäilyineen on kuitenkin ollut hänelle raskasta ja vienyt häneltä mm. virkamerkin ja -aseen. Joutsenlahti pidätettiin virastaan marraskuussa.

Asianajaja: Työpaikkakiusaamista

Joutsenlahden asianajaja Jukka Virtanen kertoi oikeudenkäynnin päätteeksi, miten Joutsenlahtea on kohdeltu työpaikallaan Porin poliisilaitoksella Ulvilan surman tutkinnan jälkeen. Hän kuvasi kohtelun olleen suoranaista työpaikkakiusaamista. Joutsenlahti itse ei halua kommentoida asianajajansa sanoja.

- Ei tässä ruveta kitisemään eikä valittamaan. Asiat ovat menneet niinkuin ne ovat menneet ja nyt katsotaan tulevaisuuteen ja mennään eteenpäin, Joutsenlahti kuittaa.

- En minä salaliittoteorioihin usko, mutta tietysti tässä on ollut monenlaisia mielenkiintoisia prosesseja, joita en halua julkisuudessa nostaa esiin. Kyllähän tämä on aika mielenkiintoinen elämänkokemus ollut, Joutsenlahti muotoilee.

"Miksi vasta nyt?"

Oikeudenkäynnissä Joutsenlahti ihmetteli useaan otteeseen mm. sitä, miksi virheestä käydään oikeutta vasta nyt, vaikka hänen menettelynsä Ulvilan surman esitutkintaan liittyneessä tunnistamisprosessissa on ollut yleisesti tiedossa jo vuosia.

Joutsenlahti ei vielä osaa sanoa, onko hän valmis palaamaan työtehtäviinsä järjestyspoliisiin. Hän ei vielä tiedä työpaikkansa kohtaloa.

- Se jää nähtäväksi. Katsotaan mitä tapahtuu ja mitä elämä tuo tullessaan. Katsotaan tilanne kerrallaan. Siitä asiasta päättävät niin monet muut kuin minä, Joutsenlahti päättää.

Satakunnan käräjäoikeus antaa tuomionsa virkarikosjutussa helmikuun viimeisenä päivänä.