Metsähallituksen selvitysten mukaan myös Lapin Käsivarren suurtuntureiden ja Olvassuon kansallispuistot olisivat hyvä lisä nykyiseen puistoverkostoon. Näiden puistojen perustamista ei kuitenkaan esitetä tällä hallituskaudella.

Lapin Käsivarren suurtuntureiden osalta käynnistetään jatkotyö yhdessä paikallistahojen kanssa. Tavoitteena on asettaa laajapohjainen työryhmä, joka pyrkii löytämään paikallistahojen kanssa yhteisen näkemyksen luonnonsuojelun, luontomatkailun ja alueen muiden käyttötapojen yhteensovittamiseksi.

Enontekiö kiittää ministeriä

Muun muassa Enontekiön kunta, Enontekiön yrittäjät, paikalliset kalastusalueet ja riistanhoitoyhdistys sekä Kilpisjärven kyläyhdistys ovat vastustaneet hanketta.

Enontekiön kunta esittää ympäristöministeri Niinistölle ja ympäristöministeriölle kiitokset paikallisen mielipiteen kunnioittamisesta.

- Ministeri Niinistö piti sanansa ja arvostamme sitä kunnassa suuresti, toteaa Enontekiön kunnanjohtaja Mikko Kärnä.

- Enontekiön kunta tukee omilla toimenpiteillään yhteistä tavoitetta Käsivarren suurtunturialueen luontoarvojen säilyttämiseksi, mutta näkemyksemme mukaan uuden kansallispuiston perustaminen ei olisi edesauttanut tätä tavoitetta. Nyt onkin hyvä tarkastella, voitaisiinko alueelle perustaa kunnan esittämällä tavalla esimerkiksi valtiollinen retkeilyalue. Luontoarvojen turvaamisen suhteen on myös tärkeää, että viranomaiset ryhtyvät välittömiin toimiin Mallan luonnonpuiston suojelemiseksi porojen laidunnukselta, sanoo Kärnä.