Vasemmistoliiton puheenjohtaja ja kulttuuriministeri Paavo Arhinmäki on Jutta Urpilaisen (sd.) kanssa samoilla linjoilla siitä, että hallituksen kannattaisi harkita valtionvelan lyhentämisaikataulua uudestaan.
Urpilainen ehdotti eilen torstaina, että hallituksen pitää harkita uudelleen hallitusohjelmaan kirjattua tavoitettaan valtion velkaantumisen taittamisesta vuoteen 2015 mennessä.
Arhinmäen mielestä velkaa kannattaisi lyhentää tilanteessa, jossa talous on saatu oikealle raiteelle. Nykytilanteessa, jossa talouden elpymistä on nähtävissä, leikkaukset ja veronkorotukset olisivat hänen mukaansa pahinta mahdollista talouspolitiikkaa.
– Pidemmällä tähtäimellä leikkaukset voivat synnyttää negatiivisen kierteen ja hidastaa talouskasvua sekä työllisyyttä, minkä jälkeen pitää tehdä taas uusia leikkauksia, Arhinmäki sanoi Ylen Radio 1:n Ykkösaamussa perjantaiaamuna.
Laajoilla sopeutuksilla ja pienituloisten veronkorotuksilla leikattaisi Arhinmäen mukaan ensi vuodeksi ennustettua talouskasvua. Hallitus on Arhinmäen mielestä onnistunut toteuttamaan toista hallitusohjelmaan kirjattua tavoitetta köyhyyden vähentämisestä ja tuloerojen pienentämisestä, eivätkä mahdolliset leikkaukset sopisi yhteen tämän tavoitteen kanssa.
Joitain sopeutustoimia voidaan Arhinmäen mukaan pohtia.
– Niiden pitää kuitenkin olla sellaisia, jotka eivät ole työllisyyden ja talouskasvun kannalta ongelmallisia, esimerkiksi pääomaverotuksen korottamista.
Pekkarinen: Ensi vuonna tiedossa 4–5 miljardin sopeutukset
Keskustan kansanedustaja ja eduskunnan talousvaliokunnan puheenjohtaja Mauri Pekkarisen mukaan vuodelle 2015 on siirtymässä realisoitumattomia sopeuttamistoimia 1,5 miljardin edestä. Summa yhdistettynä kolmen miljardin euron velkasäästöihin tarkoittavat yhteensä 4–5 miljardin euron sopeutuksia – joko veronkorotuksia tai leikkauksia.
– Tämä näivettymiskierteen tie, jossa veroja korotetaan ja menoja leikataan, vie pään seinään. Nyt tarvitaan sellaisia toimia, joilla saadaan talous kasvuun ja kansantulon kakku suuremmaksi, jolloin velkasuhde jäisi pienemmäksi. Näitä toimia on näköjään turha odottaa, Pekkarinen sanoo.
Hallitus on Pekkarisen mielestä juuttunut uudistuksiinsa, kuten soteuudistukseen, eikä saa vietyä niitä eteenpäin. Julkilausutut uudistukset pitäisi Pekkarisen mielestä viedä loppuun ja sen jälkeen keskittyä elinkeinoelämää ja yritystoimintaa tasoittaviin toimenpiteisiin.
– Nyt pitää poistaa yritysten rahoituksen pullonkauloja. Lisäksi valtio voi luopua sellaisesta yritysvarallisuudesta, jota se ei välttämättä tarvitse. Sieltä vähän rahaa irti ja niillä rahoilla uutta yrittäjyyttä liikkeelle, ja kansantalous saadaan kasvuun, Pekkarinen sanoo.
"Hallitus vetää eri suuntiin"
Kokoomuksen kansanedustaja ja talousvaliokunnan jäsen Eero Lehti arvostelee Arhinmäen vasemmistolaista talouspolitiikkaa. Sen sijaan Lehti kannattaa Pekkarisen mallia, koska hänen mukaansa kilpailukyvyn lisäämisellä on kiire ja yksityisen sektorin halukkuutta investoida Suomeen pitää parantaa.
– Siihen tarvitaan yritysverotuksen muuttamista kannustavammaksi. Jos velkaa otetaan, se pitää käyttää kapasiteetin lisäämiseen yksityissektorilla. Rasitteet täällä ovat niin kovia, että kasvua ei synny, vaan suomalaisyritykset hakeutuvat maan rajojen ulkopuolelle, Lehti sanoo.
Sekä Pekkarinen että Lehti ovat yhtä mieltä siitä, että hallitus vetää eri suuntiin ja on liian laajapohjainen.
– Hallitus sotkeutuu omiin asioihinsa kerta toisensa jälkeen. Ainoa ratkaisu on katsoa, mitä hallitusohjelmassa aikanaan on sovittu. Talouspolitiikan sopeuttaminen vallitsevin olosuhteisiin onnistuu huonosti, Lehti sanoo.
Pekkarinen toisti aiemmin esittämänsä näkemyksen, jonka mukaan ennenaikaiset eduskuntavaalit käyvät koko ajan todennäköisemmiksi. Hänen mukaansa hallituksen on kyettävä viemään suunnitellut toimenpiteet muun muassa työurien nostosta ja soteuudistuksesta loppuun muutamassa kuukaudessa.
– Jos se ei siihen kykene, kysymys kuuluu, onko hallituksella poliittista oikeutusta jatkaa.