SDP:n europarlamentaarikko Mitro Repo ehdottaa blogissaan Iltalehdessä, että kannabista voitaisiin myydä valtio-omisteisessa yhtiössä Alkon tapaan, jos kannabis päädytään laillistamaan Suomessa.

– Onko ehkä piankin Alkon rinnalla Oy Narko Ab, josta kunniallinen perheenäiti kipaisee hakemassa kannabikset tyttöjen partylite-iltaa varten? hän kysyy.

Revon mukaan ongelmien siivoaminen jää väistämättä hyvinvointivaltiolle. Koska rahaa tarvitaan ongelmakäyttäjien hoitoon, olisi Oy Narko Ab hänen mielestään parempi vaihtoehto kuin kannabiksen myynti ruokakaupassa.

– Selvää on, että tulipa kannabiskaupan aika viiden tai viidentoista vuoden kuluttua, se on pidettävä valtion käsissä.

Repo viittaa Uruguayhin ja Yhdysvaltoihin, missä jotkin osavaltiot ovat päätyneet sallimaan kannabiksen myynnin erilaisin ehdoin. Hän korostaa, ettei "tervehdi kehitystä riemuiten".

– Uudet mömmöt, joilla sekoittaa heikkoa suomalaista viinapäätä, eivät ole iloinen asia. Hasis ja kannabis eivät ole vaarattomia, kuten niiden ”vapauttamisesta” innostuneet usein kuvittelevat.

Repo toteaa, että paine muutokseen kasvaa monelta suunnalta. Hänen mukaansa tässä kehityksessä pelkkä hyvää tarkoittava tuomitseminen ei enää auta.

– On tuuminnan paikka. Kummasta on enemmän haittoja, kieltolaista vai vapauttamisesta?