Mistä on kyse?

Lapsiasiavaltuutettu Maria Kaisa Aulan tekemä kysely kertoo, että Perhossa lapset ovat tyytyväisiä kouluunsa ja elämäänsä. Suurin ilonaihe on perhe, tyytyväisiä ollaan myös kavereihin ja opettajiin. Lapset pitävät koulutiloja mainioina eivätkä moiti kouluruokaakaan yhtä paljon kuin monen muun kunnan lapset.

Lapset kaipaavat kuitenkin mahdollisuutta vaikuttaa koulun ruokavalintoihin. Samoin he toivovat välitunneille lisää tilaa ja välineitä. Myös kiusaamiseen halutaan tartuttavan rivakammin. Perusvire on Perhossa kuitenkin hyvä:

– Minusta nämä olivat poikkeuksellisen tyytyväisiä lapsia: harvoin näin suuri enemmistö on niin tyytyväinen koulunkäyntiinsä kuin Perhon alakouluissa.

Aula sanoo, että lasten oikeudet ovat Suomessakin kiinni siitä, mihin ihminen sattuu syntymään.

– Aika paljon, luvattomankin paljon, koska kuntien välillä on paljon eroja siinä, kuinka palvelut järjestetään.

Varhaisen vaiheen tukea ja arvostusta lisää

Erot näkyvät varsinkin mahdollisuudessa antaa perheille varhaisen vaiheen tukea.

– Tällä hetkellä odotellaan liian pitkään, ongelmat monimutkaistuvat ja sitten ollaankin lastensuojelun asiakkaita, summaa Aula.

Myös vammaisten lasten ja erityisen tuen palveluissa on paljon eriarvoisuutta. Parannettavaa olisi myös siinä, miten lapset ja nuoret tulevat kuulluiksi. Vaikka pykälät ovatkin hyvät, toimintakulttuuri ei aina vastaa niitä.

– Aikuisilla on liian kiire eivätkä he arvosta tarpeeksi lasten näkökulmia.

Maria Kaisa Aula kannustaa esimerkiksi Perhoa perustamaan oppilaskuntia myös alakouluille, jotta lapset pääsevät vaikuttamaan. Myös nuorisovaltuusto olisi hyväksi, jotta vuorovaikutus päättäjiin paranisi.