Korkein oikeus ei myöntänyt valituslupaa Ulvilan surman entiselle tutkinnanjohtajalle Juha Joutsenlahdelle tämän virkarikosasiassa. Asiasta kertoo Ilta-Sanomat.
Syyte koskee Joutsenlahden menettelyä Ulvilan surman tutkinnassa. Kyse on muun muassa kuvamateriaalista, jota lähetettiin Anneli Auerille jo ennen Ulvilan surman ryhmätunnistusta. Epäilty virkavelvollisuuden vastainen menettely tapahtui vuonna 2007. Syyteoikeus asiasta pääsi vanhenemaan, koska Joutsenlahtea ei tavoitettu ajoissa etsintäkuulutuksesta huolimatta.
Vaasan hovioikeus päätti lokakuun alussa, että yleinen etu vaatii asian tärkeyden vuoksi syyteoikeuden vanhentumisajan jatkamista. Hovioikeuden mukaan Joutsenlahtea epäillään julkista valtaa väärinkäyttäen tehdystä rikoksesta, joka on saattanut vakavasti loukata yksityisen henkilön perusoikeutta. Joutsenlahti anoi tuomiosta valituslupaa, mutta ei sitä korkeimmalta oikeudelta saanut.
Satakunnan poliisilaitos puolestaan pidätti Joutsenlahden komisarion virasta marraskuun alussa virkasrikossyytteen käsittelyn ajaksi.