Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä väläyttää välikysymyksen tekemistä hallituksen ajamasta kuntien pakkoliitospykälästä. Sipilä perustelee mahdollista välikysymystä mm. sillä, että jopa hallituksen sisällä on ristivetoa mahdollisista pakkoliitoksista.

- Kyllä tämä nyt kuulostaa siltä, että tässä on välikysymyksen paikka jos joku, jos hallituskin on näin erimielinen, Sipilä sanoi Yle TV1:n A-talk-ohjelmassa.

Ohjelmaan osallistunut kokoomuksen kansanedustaja Lasse Männistö puolusti voimakkaasti pakkoliitoksia, kun taas SDP:n kansanedustaja Antti Lindtman ilmoitti, että ainakaan demareista ei jää kiinni, jos pakkoliitosmahdollisuudesta halutaan luopua.

Sipilä kertoi keskustelleensa välikysymyksestä myös perussuomalaisten kanssa, ja puolue on valmis lähtemään mukaan, jos välikysymys päätetään tehdä.

Sipilän mukaan asiaa mietitään ensi viikolla, kun keskustan eduskuntaryhmä kokoontuu ensimmäisen kerran istuntotauon aikana. Eduskunnan joululoma päättyy helmikuun alussa.