Omistajaohjausministeri Pekka Haavisto (vihr.) ei yllättynyt Itellan tämänpäiväisistä irtisanomisuutisista. Yritys kertoi aloittavansa yt-neuvottelut, jotka saattavat johtaa jopa 1 200 työpaikan häviämiseen.

Haavisto huomauttaa blogissaan, että Itellan on pitänyt tulojen vähentyessä leikata omia kustannuksiaan monin eri tavoin, ja että postimäärät saattavat vielä nykyisestäänkin vähentyä.

Haavisto korostaa, että työntekijöillä on oikeus odottaa Itellalta oikeudenmukaista kohtelua myös vaikeana aikana. Hänen mukaansa yritys on valmistautunut käyttämään yt-neuvotteluissa eläkeratkaisuja, muutosturvaa ja Uusi polku -nimistä koulutus- ja työllistämisohjelmaa.

Haavisto ottaa blogissaan kantaa myös Rautaruukin ja SSAB:n fuusioon. Hän sanoo, että uudelta yhtiöltä voi nyt odottaa parempaa tulevaisuutta kuin mihin yhtiöt olisivat yksinään yltäneet.