Kansanedustaja Pertti Salolainen (kok.) joutui väkivaltaisen ryöstön uhriksi maanantai-iltana kello 19.50 paikallista aikaa Rio de Janeirossa Brasiliassa.
Salolainen ryöstettiin Copacabanan vilkkaalla Avenida Atlantica-rantakadulla ennen auringonlaskua. Ryöstöllä oli useita silminnäkijöitä.
Ryöstön yhteydessä Salolaista lyötiin takaapäin jollain esineellä. Hän kaatui maahan ja menetti hetkeksi tajuntansa.
Ryöstäjät saivat saaliiksi kultaisen kaulaketjun ja pakenivat ihmisjoukon sekaan.
Sivulliset antoivat Salolaiselle ensiapua ja poliisi vei hänet sairaalaan tutkittavaksi. Ryöstöstä on tehty rikosilmoitus, mutta Brasilian viranomaiset eivät ainakaan toistaiseksi ole ottaneet ketään kiinni rikoksesta epäiltynä.
Kansanedustaja Salolainen on Rio de Janeirossa loma- ja kuvausmatkalla. Hän ei saanut vakavia fyysisiä vammoja ja voi olosuhteisiin nähden hyvin, kerrotaan Suomen suurlähetystöstä Brasiliasta.