Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnan puheenjohtajan Juha Rehulan (kesk.) mukaan marihuanan laillistamiskeskustelua ei voida vältellä.

Keskustelu on saanut pontta Yhdysvalloista, jossa presidentti Barack Obama on sanonut, ettei marihuana ole sen vaarallisempaa kuin alkoholi.

- Meillä on ryhmiä, jotka ajavat kannabiksen vapauttamista, ja kyllähän tämmöisestä maailman suurvaltion presidentin kannanotosta vääjäämättä pontta keskusteluun löytyy. Minkä tason, kuinka innokasta, kuinka aktiivista, sitähän me emme pysty ennakoimaan, mutta jos nyt sosiaalistakin mediaa ajattelee, niin tämähän on erinomainen aihe, jossa puolesta ja vastaan ja siltä väliltä voidaan kantaa ottaa, Rehula sanoo.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkijan mukaan asia ei ole uusi.

- Tutkimuksen piirissä on pitkään ollut tämä näkemys, ja tämänsuuntaisiin johtopäätöksiin on yleensä päädytty. Fyysisiä vaikutuksia, riippuvuusvaikutuksia, kyllä niitä voidaan verrata, mutta kaikki vaikutukset riippuvat tietysti myös siitä, kuinka paljon mitäkin ainetta nauttii. Määrä tulee ratkaisevaan asemaan, sanoo tutkimusprofessori Pekka Hakkarainen.

Peruspalveluministeri Susanna Huovinen (sd.) ei tänään halunnut osallistua keskusteluun.

Rehula sanoo toivovansa, että marihuana ei tule Suomessa lailliseksi.