Rehnin euroryhmä Euroopan keskustaliberaalien ryhmittymä Alde on päättänyt, että Olli Rehn ja belgialainen Guy Verhofstadt ovat ryhmän pääehdokkaat.
Puheenjohtajuutta tavoittelee Verhofstadt, joka tunnetaan muun muassa Belgian entisenä pääministerinä. Hän on tätä nykyä europarlamentin liberaaliryhmän puheenjohtaja. Olli Rehn havittelee muita johtotehtäviä "erityisesti talouden ja ulkopolitiikan alalta".
Oletteko pettynyt ratkaisuun?
– En ollenkaan. Ei tässä tässä muutenkaan mihinkään herrahissiin olla pyrkimässä, vaan kyse on siitä, miten voidaan maksimoida keskustalaisten ja liberaalien vaikutusvalta EU:ssa. Olen vakuuttunut, että näin se onnistuu parhaiten, sanoo talouskomissaari Olli Rehn.
Olli Rehn ei halua lähteä vielä veikkailemaan, millaisia olisivat hänen tulevat tehtävänsä.
– Se nähdään vaalien jälkeen eräänlaisissa EU:n hallitusneuvotteluissa. Olennaista on, että saadaan kansalta valtakirja, Rehn sanoo.
Lopullisesti Alden kärkiehdokkaista päätetään 1. helmikuuta puolueen ylimääräisessä kokouksessa.
Verhofstadtia on ennenkin kaavailtu komission johtoon, mutta valinta osui José Manuel Barrosoon. Verhofstadt kannattaa EU:n vahvaa liittovaltiokehitystä.
Rehnin tavoitteena huippuvirka
Europarlamenttivaalit järjestetään toukokuussa. Suomessa äänestyspäivä on 25. toukokuuta. Eurovaalit muuntuvat entistä enemmän ns. puheenjohtajavaaliksi. Muutosta perustellaan sillä, että äänestäjät voivat tietää ennen äänestämistä puolueiden ehdokkaat esimerkiksi juuri komission puheenjohtajaksi, jolloin EU:n toiminnan läpinäkyvyys parantuu nykyisestä.
Suurin ryhmä europarlamentissa on tällä hetkellä keskustaoikeistolainen EPP. Parhaimmat mahdollisuudet komission puheenjohtajaksi arvioidaan olevan EPP:n kärkiehdokkaalla. EPP äänestää ehdokkaistaan maaliskuun alussa.