Forssalainen kansanedustaja Sirkka-Liisa Anttila haluaa aikaistaa eduskuntavaalit jo täksi kevääksi. Anttilan mukaan Kokoomuksen ja SDP:n puheenjohtajat, pääministeri Jyrki Katainen ja valtiovarainministeri Jutta Urpilainen näyttävät menettäneen otteensa hallituksen johtamiseen.

Hallituksen työskentely on halvaantunut ja Anttila ehdottaa eduskuntavaalien järjestämistä ensi keväänä eurovaalien yhteydessä.

– Luottamusta eivät lisää Kokoomuksessa ja SDP:ssä vellovat henkilöpelit, Anttila sanoo.

Mureneeko hallituksen rakennepaketti käsiin?

Ihmisten palvelujen ja kotikuntien tulevaisuudesta ei voida päättää Kokoomuksen ja SDP:n sisäisillä huutoäänestyksillä, Anttila sanoo. Perustuslaki takaa suomalaisille yhdenvertaisuuden.

– Sellainen politiikka, jossa Helsingin, Tampereen ja Turun seuduilla sallitaan kuntien välinen yhteistyö ja muualla Suomessa kunnat pakotetaan yhteen, ei ole mahdollinen.

Keskusta ei hyväksy kuntien pakkoliitoksia. Anttila muistuttaa, että epäoikeudenmukaiset päätökset eivät ole ratkaisuja Suomen ongelmiin vaan ne jopa pahentavat ongelmia. Tästä syystä Keskustan välikysymys on Sirkka-Liisa Anttilan mukaan välttämätön hallituksen linjan selvittämiseksi.