Finanssialan Keskusliitto esittää kiinteää 90 prosentin lainakattoa asunnon hankintaan. Tavoitteena olisi kannustaa kotitalouksia ennakkosäästämiseen. Pankkien kattojärjestön mukaan juuri nyt ei ole asuntokuplan uhkaa, mutta lainakatto olisi vastaus kansainväliseen paineeseen taloudellisen vakauden pitämisestä.
Ensiasunnon ostajille FK haluaisi helpottaa oman asunnon ostamista niin, että heille lainakatto olisi 95 prosenttia. Ensiasunnon hankkijan olisi siis voitava maksaa viisi prosenttia asunnon hinnasta säästöistään.
Lainakattoa on kaavailtu Suomen lakiin. Edellinen yritys kaatui keväällä, kun elinkeinoministeri Jan Vapaavuori (kok.) ei halunnut viedä asiaa eteenpäin. Tuolloin julkisessa keskustelussa pelättiin ensiasunnonostajien joutuvan liian hankalaan rakoon.
– Lainakatosta kärsivät helposti nuoret, joilla ei ole taloudellisesti vahvaa lähipiiriä, FK perustelee höllempää ensiasunnon lainakattoa tiedotteessa.
Lainojen matalat korot ovat jonkin verran houkutelleet ylisuurien lainojen ottamiseen.
Lakiin kirjattavaan lainakattoon pitäisi FK:n mielestä tulla kolmevuotinen siirtymäaika. Se olisi liiton näkemyksen mukaan tarpeeksi pitkä, jotta kotitaloudet ehtisivät säästää ennakkoon eivätkä asuntomarkkinat häiriintyisi.
Nyt elinkeinoministeri Jan Vapaavuori korostaa, että ei koskaan "tyrmännyt" lainakattoa.
– Olen todennut aikanaan, että ei ole akuuttia tarvetta. Meidän pitää seurata kansainvälistä kehitystä ja sitä, miten pankit seuraavat olemassaolevaa suositusta, Vapaavuori sanoo Yle Uutisille.
Pankeilla on Finanssivalvonnan suositus 90 prosentin lainakatosta, mitä niiden ei ole sitova pakko totella.
– On käynyt ilmi, että pankit eivät osin noudata näitä suosituksia, ministeri Vapaavuori toteaa.