Hallitus on koko kauden tempoillut pakkoliitosasian kanssa. Hallituskauden alkupuolella kokoomus ja SDP ottivat jatkuvasti mittaa toisistaan. Kokoomuksen mielestä kuntakarttaa ei saada siistittyä ilman pakkoa. Sosiaalidemokraatit taas ovat pelänneet menettävänsä kannatusta kunnissa, jos pakkoliitoksia tulee.
Viime elokuussa SDP taipui siihen, että suurilla kaupunkiseuduilla pakkoa voidaan käyttää. Hallituksen alustavalle liitoslistalle on Yle Uutisten tietojen mukaan päätynyt yhdeksän seutua, joissa on yhteensä 33 kuntaa.
Turun yliopiston Eduskuntatutkimuksen keskuksen johtaja Ville Pernaa näkee puoluekartalta, miksi useimmissa kaupungeissa liitoksia ei synny vapaaehtoisesti.
– Poliittinen rajalinja menee tällä hetkellä kuntarajojen mukaan. Eli nämä kehyskunnat eivät halua tulla liitetyksi keskuskaupunkiin, kysyy sitä sitten minkä puolueen kuntapoliitikolta tahansa, Pernaa sanoo.
Suomessa suurin kuntapuolue on perinteisesti keskusta, joka on määräävässä asemassa suurimmassa osassa kunnista. Kaupunkeja johtavat kuitenkin useimmin kokoomus ja SDP, niin mahdollisilla pakkoliitosalueillakin.
Laskimme mahdollisten pakkoliitosseutujen puoluejakauman vuoden 2012 kuntavaalien perusteella. Kun kaupungit yhdistettäisiin ympäröiviin kuntiin, kartta muuttuisi yllättävästi.
Kokoomus häviäisi eniten
Suurin voittaja olisi SDP. Se nousisi suurimmaksi puolueeksi joka kolmannessa pakkoliitoskaupungissa: Porissa, Joensuussa ja Jyväskylässä. Porissa se ohittaisi liitoskuntien äänillä kokoomuksen, Joensuussa ja Jyväskylässä puolue pitäisi asemansa ja sivuuttaisi kehyskuntien kepulaiset.
Kokoomus on tähän asti ollut suurin puolue 16:ssa liitosalueiden 33 kunnasta. Sen suhteellinen asema heikkenisi eniten – Turussa ja Tampereella kokoomus olisi yhä ykkönen, mutta Pori menisi demareille. Lahti säilyisi kokoomuslaisena.
Keskustan asema heikkenisi hieman, toisaalta se saisi valtaansa uuden suurkaupungin: Kuopio muuttuisi kepulaiseksi, jos Siilinjärvestä tulisi osa kaupunkia. Oulu olisi yhä keskustalainen.
RKP pitäisi Vaasan, johon liittyisi vielä RKP:läisempi Mustasaari.
Tutkija Ville Pernaa: kansanedustajien pelko on suuri
Liitokset voisivat tapahtua aikaisintaan vuonna 2017. Siihen sisältyy monta jossittelun mahdollisuutta: jos pakkoliitoslaki tulisi voimaan, jos selvittäjät esittäisivät liitoksia, jos kunnissa kansa äänestäisi liitosten puolesta ja valtioneuvosto päättäisi käyttää toimivaltaansa. Kuntaministeri Henna Virkkunen (kok.) on kuitenkin jo arvioinut, että nykyinen hallitus ei käytä pakkoa.
Laki saataisiin voimaan juuri ennen seuraavia eduskuntavaaleja vuonna 2015. Poliittisesti olisi oman kannatuksen kannalta uhkarohkeaa päättää pakkoliitoksista juuri ennen vaaleja.
Hallituksen linja ei kuitenkaan ole sama kuin kaikkien kansanedustajien mielipide. Kokoomuksessa ja SDP:ssa moni mahdollisilta pakkoliitosalueilta tuleva kansanedustaja vastustaa äänekkäästi pakkoa.
– Hallituksen ulkopuolisilla maakuntien kansanedustajilla on voimakasta epäluuloa pakkoliitoksia kohtaan. Ja heillä on suuri pelko, että se aiheuttaa paitsi huonon lopputuloksen heidän näkökulmastaan myös heikentää puolueen kannatusta, Pernaa arvioi.