Kansanedustaja ja Kuntaliiton hallituksen jäsen Lasse Hautala (kesk.) muistuttaa, että Kuntaliitto ei kannata pakkoliitoksia. Oppositiopoliitikkona hän suhtautuu hallituksen suunnitelmiin muutenkin kriittisesti.
– Ei nykyinen hallitus ehdi saada aikaan lainvoimaisia liitoksia tällä aikataululla, sanoo Hautala.
– Ensinnäkin lain täydennys voi astua voimaan heinäkuussa ja ensi vuoden alussa voisi liitoksia tapahtua. Pakkotapauksissa kunnalla olisi kuitenkin valitusmahdollisuus, joten tällä aikataululla liitos ei ehdi tulla lainvoimaiseksi.
Ilmajoki kiikkui pakkoliitettävien listoilla
Kuntaministeri Henna Virkkusen pakkoliitoslistalla oli yhdeksän kaupunkiseutua, myös Vaasa ja Seinäjoki. Hautalan tietojen mukaan Seinäjoki oli mukana listalla Ilmajoen kanssa, mutta tämä siivottiin listalta kenties myöhemmin toteutettavaksi.
Ilmajoen mukanaolo pakkoliitoslistalla ihmetyttää Hautalaa.
– Ilmajoki on elinvoimainen kunta. Ainoastaan pendelöinti ja työpaikkaomavaraisuus voisi olla perusteena Ilmajoen suhteen. Kuitenkin se pitäisi vielä tietää tarkemmin, missä ilmajokiset käyvät töissä. Pendelöivätkö he eniten Kurikkaan, Kauhajoelle vai Seinäjoelle, miettii Hautala.
Sen sijaan Mustasaaren ja Vaasan liitos kuulostaa Hautalan korvaan luontevalta.
– Mustasaari ja Vaasa muodostavat tiiviin alueen, sanoo Hautala.
Kansanäänestys saa tyrmäyksen
Kansanäänestys kuntaliitoksista saa Lasse Hautalan karvat pystyyn. Virkkusen esityksessä äänestys voitaisiin toteuttaa kaikissa yhdistyvissä kunnissa, siis myös siinä isossa, johon muut liittyvät.
– Se ei tunnu mitenkään reilulta. Mielestäni vain kartalta poistuvan kunnan kansalaisten mielipide pitäisi olla ratkaiseva, sanoo Hautala.
Kuntaliitoksia sinänsä Hautala ei vastusta, kunhan ne ovat vapaaehtoisia.
– Liitoksilla voidaan vahvistaa kuntien voimavaroja ja talouden pohjaa. Lisäksi voidaan saada elinkeinorakenteelle paremmat edellytykset, esimerkiksi tonttipula voi helpottaa liitoksen jälkeen, listaa Hautala.