Ulvilassa hämmästellään kuntaministeri Henna Virkkusen (kok.) halua liittää kuntia pakolla yhteen Porin seudulla.
Virkkunen kertoi perjantaina, että pakkoliitoksia esitetään kymmenellä kaupunkiseudulla, myös Porin alueella.
Ulvilan valtuuston puheenjohtaja Kimmo Vepsä (kok.) sanoo, että demokraattisessa yhteiskunnassa kuntia ei voida liittää toisiinsa pakolla.
– Ministeriö sekoittaa nyt kuntien vapaaehtoista selvitystyötä. Pidän tällaista erikoisena, Vepsä sanoo.
Kokoomusryhmä oli vielä runsas vuosi sitten Pori-liitosta vastaan, mutta ryhmän mielipide on muuttunut. Vepsän mukaan Ulvilan on tehtävä litos, sillä yksin kaupunki ei enää 2020-luvulla pärjää.
– Aion esittää, että valtuusto tekee linjauksen Ulvilan suunnasta kevättalvella kuukausina. Jos joku sanoo ei, hänen on myös perusteltava mielipiteensä ja kerrottava vaihtoehto. Tahtotila on nyt määriteltävä, Vepsä linjaa.
Ulvilan kaupunginjohtaja Jukka Moilanen puolestaan sanoo, ettei yllättynyt Virkkusen esityksestä. Hän pohtii, että pakkoliitokset ovat todennäköisesti perustuslain vastaisia. Hän arvioi, että nykyisen hallituksen aikana pakkoliitoksia ei ehditä tehdä.
– Seuraavaan hallitukseen nousee joko keskusta tai perussuomalaiset, ja silloin pakkoliitoksia ei tehdä, Moilanen sanoo.