**Poliisina **Packalén tietää, että köyhiä on monta sorttia. On niitä, jotka pinnertävät kiltisti elämässä eteenpäin. He eivät aiheuta vaivaa virkavallalle, nauttivat keskarinsakin neljän seinän sisällä kaupungin vuokrakämpässä ja käyvät kiltisti silpputöissä, jos sellaisia sattuu olemaan. Vaaleissa paras aines tästä porukasta äänestää persuja.
Tämä periaatteessa kunnollinen - mutta tietysti vähävarainen - väki joutuu kuitenkin kärsimään samoihin vuokrataloihin asutetun örveltäjäporukan häiriökäyttäytymisestä. Hitto soikoon, eihän niiden puheestakaan aina saa selvää kemiallisista tai etnisistä syistä.
Jos lähiöt rankkeerattaisiin, sekoboltsit voitaisiin keskittää 0-alueille ja kurinalaisempi porukka pääsettäisiin korkeamman pisteytyksen kohteisiin käytöksensä mukaisessa järjestyksessä.
Packalénin selkeä malli on joutunut ansiottomasti tyrmätyksi. Jopa persupomo Timo Soini piti sitä poliisikansanedustajan julkisuuspomppuna, jota ei voi kannattaa mutta kylläkin ymmärtää.
Soinin murahdusta on vaikea ymmärtää. Sitä paitsi pisteytys voisi toimia muuallakin. Se toisi selkeyttä ja suoraviivaisuutta muuten niin mutkikkaisiin yhteiskunnallisiin asetelmiin, sillä totuushan on loppujen lopuksi yksinkertainen - ainakin yksinkertaisille.
Mitäpä jos saman tien pisteyttäisimme myös kansanedustajat? Tavallisen äänestäjän on vaikea hahmottaa istuntosalista, ketkä ovat vakavasti otettavia parlamentaarikkoja ja ketkä vain julkisuushakuisia populisteja tai muita narsisteja. Siellähän ne kaikki istuvat puolueryhmittäin päällisin puolin ihan mielivaltaisessa järjestyksessä.
Mikäli kansanedustajilla olisi oma rankkeerauksensa, heidät voitaisiin istuttaa saliin arvonsa mukaisessa järjestyksessä. Eturiviin pääsisivät kansankunnan parhaat voimat ja rupusakki huutelisi takarivistä, ellei istu kuppilassa tai moottoripyöräjengin kerhotiloissa.
Pisteitä kertyisi valtiopäivätekojen mukaan. Puheenvuorot, kirjalliset ja suulliset kysymykset sekä aloitteet kasvattaisivat pistetiliä, samoin valiokuntaaktiivisuus sekä eduskunnan jalkapallojoukkueen maalitilasto.
Uskon, että Packalén ilman muuta hakeutuisi salin etuosaan. Näytöt puhuvat puolestaan. Hän istuu vasta ensimmäistä kauttaan eduskunnassa, mutta on siitä huolimatta ehtinyt jo kunnostautua monella tavalla. Tuskin oli valtiopäivämiesura ehtinyt alkuun, kun komisario jo esitteli komeaa habitustaan Helsingin Sanomien kuukausiliitteen nakukuvassa. Se on juuri sitä avoimuutta, mitä politiikka tarvitsee.
Packalénin medianäkyvyys on muutenkin korkeaa luokkaa. Pankaapa merkille, kun ulkoasianvaliokunnan puheenjohtaja Timo Soini seuraavan kerran antaa lausuntoa eduskunnassa. Packalén on se hyvin istuvaan mittatilauspukuun sonnustautunut edustaja, joka änkeää taustalle tv-kameroiden tulilinjalle. Ja aivan oikein, hän oli myös se kansanedustaja joka poseerasi syksyllä eduskunnan edessä hälytysvalot päällä vilkkuvan poliisiauton vieressä. Sen paremmin tuskin voi kamerahuomiota saada Helsingin keskustassa tavallisena arkipäivänä.
Korkealla mediaprofiilillaan Packalén pitää tiivistä yhteyttä ankeissa vuokrakasarmeissa asuviin äänestäjiinsä ja somessa voi vielä kertoa lisää, vaikkapa Thaimaan kirkkaisiin ja lämpimiin vesiin suuntautuneelta sukellusrekeltä.
En tiedä, minkä pisteytyksen puolueeton raati Packalénille antaisi, mutta jostakin syystä tätä pohtiessa mieleen putkahtaa puolalaisen aforistin Stanislaw Jerzy Lecin mietelmä: Moni nolla luulee olevansa se ellipsi, jota maapallo kiertää.
Pekka Ervasti
Kirjoittaja on Yle Uutisten politiikan toimituksen päällikkö