Hyvää uutta vuotta kaikille. Itsellä vuosi vaihtui leireillessä, sillä kotipuolessa olosuhteet eivät mahdollistaneet laadukasta harjoittelua. Olosuhteiden perässä on tainnut juosta muutama muukin hiihtäjä, sillä vallitsevan säätilan kaikki tietävät. Olosuhteet tulee vaan hallita ja elää niiden kanssa.
Istun nyt autossa ja olen matkalla Ruotsiin. Edessä on Scandinavia cupin osakilpailu Skellefteåssa ja Piteåssa. Olen pitänyt näitä kisoja silmällä jo viimeiset viisi viikkoa ja pyrkinyt rakentamaan itsestäni vahvempaa ja nopeampaa kilpuria.
Alkukauden suorittamisessa oli tiettyjä puutteita, joita olen nyt yrittänyt vahvistaa. Tämä viiden viikon "rakennusprojekti" on sisältänyt 3 viikkoa lihaskestävyyttä ja vauhtikestävyyttä kehittävää harjoittelua. Viimeiset kaksi viikkoa olen hakenut herkkyyttä pintaan. Olotila on parantunut selvästi viimeisenä parina viikkona verrattuna sitä edeltävään aikaan. Tätä myöten uskon tulostason olevan kehittynyt siihen suuntaan mihin pitääkin.
Skellefteåssa tullaan käymään todella kovatasoiset karkelot. Suomalaisten lisäksi myös norjalaistet ja ruotsalaistet suorittavat karsintaa Nove Meston maailmancupiin, joten viivalla on toinen toistaan kovempia jauhajia. Nove Meston maailmancup on taas ainakin meillä suomalaisilla viimeinen paikka antaa kansainvälisiä näyttöjä olympialaisia ajatellen. Tulevan puolentoista viikon ajanjaksolla määrätään siis hyvin pitkälle minkälainen loppukausi minulla tulee olemaan.
Nyt alkaa olla Skellefteå lähellä. Matkaa ollaan taitettu yhdessä Kalle "Mosse" Lassilan kans. Edessä on majoittuminen hotelliin, kamojen vaihto ja iltalenkki eli ohjelmassa on normaalin matkustuspäivän rutiinit. Huomenna testataan suksia ja tehdään viimeistet avausvedot ennen viikonlopun kisaa. Ja lauantai, se on hyökkäyspäivä.
Pakko loppuun vielä hehkuttaa hieman suomalaissuorituksia maailmancupeista. Podiumpaikkoja on alkanut taas tulemaan säännöllisesti ja mahtavaa katsoa onnistuneita suorituksia lähes joka kisoista. Eniten lämmittää Martti Jylhän podium, sillä meille sprinttihiihtäjille se on ollut harvinaisempaa. Samalla se myös luo uskoa omaan tekemiseen. Luotan vahvasti "ketsuppipulloefektiin", joten tuskin se viimeiseksi sprintterimiesten podiumiksi tällä kaudella jää.
- Lasse